Avainsana-arkisto: maalla asuminen

Tähtiharrastaja Petri Kuossari: Janakkalassa ei taivaskaan ole rajana

– Janakkala on maailman paras paikka asua, hehkuttaa tähtitieteen harrastaja, tervakoskelainen ICT-asiantuntija Petri Kuossari.

– Täällä on aivan mielettömät harrastusmahdollisuudet. Harrastan tähtitiedettä ja täällä tähdet näkyvät selvästi. Maaseudun rauhassa on hyvä elää ja voi harrastaa mitä vain. Arvostan myös nopeita valokuituyhteyksiä, jotka mahdollistavat etätyön hyvin.

Vähikkälän Toivassa syntyneen Kuossarin kiinnostus avaruuteen johti jo kouluiässä lukemaan kaiken mahdollisen käsiin saamansa aiheeseen liittyvän kirjallisuuden. Sitä hän tekee edelleen, iltalukemisena on fysiikkaa ja tähtitiedettä.

Orionin tähtisumu

Kuvassa on Orionin tähtisumua. (Orion Nebula) Sen voi nähdä myös paljain silmin pimeällä taivaalla.

– Pikkupoikana loikoilin lumikasan päällä Tervakosken Mäyrässä, katselin tähtiä ja haaveilin olevani tähtitieteen professori. Sitä minusta ei kuitenkaan tullut, harrastaja kumminkin. Liityin 1990-luvun alussa URSA:an (Tähtitieteellinen yhdistys URSA ry) ja myös Riihimäen tähtitieteelliseen yhdistykseen.

Tähtiharrastaja tekee yhteistyötä kansainvälisten avaruusjärjestöjen kanssa. Hän kartoittaa NASA:n ja Seti-instituutin apuna eksoplaneettoja eli oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja. Hän on tehnyt tieteellistä historiaa yhdessä muutaman muun  amatööri-astronomin kanssa. Joulukuussa 2020 he havaitsivat ja mallinsivat Asteroidi1999 AP10 ensimmäisenä maailmassa.

– Kuvasimme Asteroidi1999 AP10:tä eri puolilla maapalloa ja saimme tehtyä siitä tarkan 3D-mallin. Aikaisemmin tätä ovat tehneet vain ammattilaiset.

Lisäksi Kuossari haravoi kaukoputkellaan Planetary Defence -ryhmässä asteroideja, jotka mahdollisesti uhkaavat maapalloa.kaukoputki ja linnunrata

– Onneksi tällä hetkellä ei ole tiedossa asteroidia, joka olisi tulossa kohti maapalloa. Jos sellainen olisi tulossa, se havaittaisiin vuosia etukäteen. Asteroidi pyrittäisiin silloin tekemään vaarattomaksi eli muuttamaan sen kiertorataa luotaimen avulla niin, että luotaimen vetovoima kääntää asteroidin rataa. Lähiohituksia on vuosien aikana ollut. Pienempiä meteoriitteja putoaa melko tasaisesti kaikkialle maapallolle, yli 60 prosenttia putoaa mereen, mistä niitä ei koskaan löydetä.

Maaseudulla Paistossa viihtyy myös Petri Kuossarin perhe, puoliso Nanna Salonen ja poika Matias. Kotona asuu myös neljä koiraa ja kaksi kissaa. Nanna Salonen harrastaa raviurheilua. Hänellä on oma hevonen ja poni. Salonen kasvattaa Hunthill’s-kennelissään jackrussellinterrierejä, joiden kanssa hän harrastaa käyttölajeja ja metsästystä. Pariskunta lenkkeilee ja harrastaa metsästystä yhdessä. Matias käy mielellään Tervakoskella elokuvissa ja frisbeegolfaamassa serkkujensa kanssa. Koko perhe on iloinnut siitä, että uimahalli, kuntosali, päiväkodit, koulut ym. löytyvät läheltä, mutta silti he asuvat maalla.mies ja kolme terrieriä

Kuossarin perheen kotipihalla on sen verran pimeää, että tähdet näkyvät mainiosti. Riihimäen valot näkyvät kaukana etelässä ja Tervakosken valot piiloutuvat Luulionvuoren taakse. Useimmiten Kuossari vie kuitenkin kaukoputkensa läheisen Alasjärven rantaan. Siellä hän kuvaa linnunrataa ja kauas sen taaksekin.

Tähtitaivaan ilmiöt ovat näyttäviä ja kauniita kohteita.

Kuossari on huomannut, että monet kaupunkilaiset yllättyvät kovasti tullessaan maalle, kun näkevät iltaisin kirkkaan tähtitaivaan. Katuvaloja ei ole. Tähtiharrastajalle valo on saastetta.tähtisumua avaruudessa

Yläkuvassa on Dumbbel Nebula eli nostopainosumu. Se on planetaarinen sumu Ketun tähdistössä.

Alakuvassa on Andromedan galaksi.

galaksi avaruudessa

Paras aika tarkkailla tähtitaivasta on elokuun puolivälistä alkaen maaliskuun loppuun asti. Täysikuu haittaa havainnointia, koska Kuu on niin kirkas.

Mistä kiinnostuneen kannattaa aloittaa?

– Suosittelen liittymään lähimpään tähtitieteelliseen yhdistykseen. Niissä opetetaan uusia jäseniä. Siellä myös lainataan kaukoputkia ja muuta kalustoa, ettei heti tarvitse investoida omiin laitteisiin.

Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys on opettanut ja ohjannut tähtitieteestä kiinnostuneita nuoria ja aikuisia. Myös Riihimäen lukiossa on ollut tähtitieteen kursseja. Kuossari on toiminut jo vuosia Riihimäen tähtitieteellisen yhdistyksen hallituksessa. URSA-järjestössä jäseniä on noin 20 000.

-Luonto tarjoaa hienoja elämyksiä taivaan ilmiöiden bongaajalle, Kuossari kehuu.
– Voi nähdä upeita auringonlaskuja ja -nousuja. Kesällä voi nähdä muun muassa niin sanotun kesäkolmion. Se koostuu Lyyran tähdistön päätähdestä Vegasta, Joutsenen Denebistä ja Kotkan Altairista. Kuu on tietysti kaikkein näkyvin taivaankappale. Sen ulkomuoto vaihtelee paljon riippuen siitä, missä vaiheessa se on. Uudenkuun aikaan Kuu on vain kapea sirppi, täydenkuun aikaan hyvin valaiseva pallo.
– Tekninen kehitys tulee avaruuden kautta. Laser-tekniikka ja Gps esimerkiksi on keksitty ensin avaruustutkimusta varten. Seuraavaksi tutkimuksesta on hyötynyt aseteollisuus ja sen jälkeen tavalliset kuluttajat.

Kuvassa on Running Man Nebula, tähtisumu nimeltään Juokseva Mies

Petri Kuossari on kaukoputkensa kautta yhteydessä Unistellar-verkostoon ja SETI-instituutin tiedeyhteisöön. Instituutista tulee lähes päivittäin pyyntöjä selvittää eksoplaneettoja ja asteroidien ylikulkua. Harrastaja-astronomien maailmanlaaja yhteisö pitää yhteyttä toisiinsa Slack-sovelluksen kautta. Korona-aikaan Kuossari huomasi tähtitieteen suosion kohonneen monessa maassa. Samalla monen maan ulkonaliikkumiskielto harmitti useita. Sitä ongelmaa ei harvaan asutussa Suomessa ollut.

-Suomessa pitäisi olla oma avaruusjärjestö, joka voisi lähettää moniin käyttötarkoituksiin satelliitteja avaruuteen, Kuossari miettii.
– Esim. Ruotsissa sellainen on ja se toimii Kiirunassa. Suomessa tekniikan taso on niin korkealla, että tällainen olisi tulevaisuudessa mahdollista. Tämä kehittäisi tekniikan tutkimusta Suomessa vielä lisää.

Kuvat: Nanna Salonen ja Petri Kuossari

Aiheesta lisää:

URSA

Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys

Hämeenlinnan tähtitieteenharrastajien yhdistys Vega ry