Fiilisluotsi on sote-työn digiapulainen

Janakkalalainen Spes-palvelut on kehittänyt uudenlaisen ja ainutlaatuisen digitaalisen sovelluksen sote-arkityön tueksi. Fiilisluotsiksi nimettyä sovellusta pilotoidaan Janakkalan perhetyössä vielä tämän vuoden aikana. Sovelluksesta on valmistumassa kolme eri versiota, jotka taipuvat hyvin erityisesti sote-avohuollon palveluihin. Tällaisia ovat esimerkiksi palvelutarpeen arviointi ja asiakkaan hyvinvoinnin tukeminen. Sovellus on kehitetty asiakaslähtöisesti ja sen fokus on tietoturvallisuudessa, helppokäyttöisyydessä ja graafisuudessa.

Fiilisluotsi on eräänlainen digitaalinen ja reaaliaikainen päiväkirja, johon kirjataan tunnetiloja ja kohdistetaan tunnetiloille syitä. Ikäihmisten versiossa kirjataan myös päivän muita tapahtumia. Fiilisluotsin käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen. Asiakkaan ja työntekijän sovittua Fiilisluotsin käytöstä molemmat näkevät sovellukseen kertyvät tiedot reaaliajassa.

–  Esimerkiksi perhetyössä perhetyöntekijän ja perheen tapaamisissa saattaa vain toinen vanhemmista olla summaamassa perheen kuulumisia, jolloin esimerkiksi lapsen todelliset tuntemukset ja fiilikset saattavat jäädä tulkitsijan värittämiksi. Muistinvaraisuus vähenee ja sovellus tuo mahdollisuuden kirjata kiireenkin keskellä päivän tuntemukset ylös. Fiilisluotsin tarkoitus on tuoda asiakkaan ”ääni” paremmin esille ja näin myös tukea voidaan kohdistaa oikea-aikaisemmin ja ennaltaehkäisevämmin, Fiilisluotsin kehittäjä Maria Ruuskanen kertoo.

–  Mitättömältäkin vaikuttavat asiat kirjattuna voivat auttaa ammattilaista tukemaan yksilöllisemmin paljon paremmin. Sovelluksen tietojen perusteella ei tehdä diagnooseja vaan se on nimenomaan hyvinvoinnin ja arkielämän tukemiseen tarkoitettu.

Fiilisluotsi-sovellus auttaa näkemään, miten perheen elämäntilanne ja erilaiset tilanteet heijastuvat kuhunkin perheenjäseneen.

– Tiedon avulla resurssit pystytään kohdentamaan oikein. Työkalu auttaa lastensuojelun painopisteen pysymistä kevyemmissä, ennaltaehkäisevissä palveluissa. Tämä on kaikkien etu. Ratkaisu ennaltaehkäisee mahdollisten vahvojen interventioiden määrää ja tätä kautta vähentää kustannuksia. Sovellus saattaa auttaa myös koulukiusaamisen tunnistamisessa ja ehkäisemisessä. Sitä tullaan testaamaan myös eräällä sote-alueella, mutta neuvottelut asiasta on kesken.

Älypuhelimen kautta käytettävä sovellus on ns. SaaS-palvelu, joka ei vie kännykästä itsestään tilaa.  Tämä on mm. nuorille tärkeä ominaisuus. Sovellus on kehitetty mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi käyttää palvelumuotoilun keinoin.

Aki ja Maria Ruuskanen

Fiilisluotsia ja sinne kertyvää dataa voi hyödyntää sekä asiakas itse että hänelle nimetty työntekijä. Vaikka tunnukset luotaisiinkin, palvelun käyttö on aina vapaaehtoista. Sovelluksesta on eri versiot vanhemmille, lapsille ja nuorille sekä ikäihmisille.

–   Ikäihmisten sovellus sopii puolestaan esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnin tueksi.

Spes palvelut on Maria ja Aki Ruuskasen sosiaalialan asiantuntijayritys, joka tarjoaa sosiaali- ja perhetyön asiantuntijuutta monessa muodossa. Fiilisluotis syntyi tarpeesta auttaa asiakkaita entistä paremmin arkielämän haasteissa ja uudella tavalla digitaalisesti linkittyen myös Marian hyvinvointiteknologiaopintoihin.

–  Olemme saaneet Fiilisluotsin kehittämiseen mm.  ELYn investointukea sekä paljon apua Yritystalo Veturin yrityskehittäjältä. Meillä on ollut mukana myös Suomen osaavimpia tekijöitä konsultoinnin muodossa. Verkostoja on luotu laajalti ja uskomme, että tieto ei asu vain yhdessä päässä. Parviäly on tunnetusti voimaa.

–   Tulevaisuuden tavoitteita ja kehitysideoita on jo horisontissa. Muun muassa tekoälyn mahdollisuuksia on pohdittu ja mahdollisuutta tallentaa tietoja omatietovarantoon. Tavoitteena on ensin pilotoinnin kautta lähteä Suomen markkinoille ja myös kansainvälistymisasiat ovat toimintastrategiassa. Australiaan onkin jo tehty yhteistyötä kehittämisasioissa ikäihmisten Fiilisluotsin osalta.

–  Meillä on ollut erittäin hyvä yhteistyö Janakkalan kunnan sosiaalitoimeen ja on ilo jatkaa tätä yhteistyötä myös tämän pilotoinnin kautta. Edustamme Janakkalan kuntaa mielellämme siellä missä milloinkin esittelemme uutta innovaatiotamme.

Fiilisluotsin nettisivuille.

Pääkuva: Anu Buri, alempi kuva: Hanna Topi.