Äiti lapsi sylissään katsoo ulos ikkunasta.

Eläinrakas nuoripari toteuttaa haaveitaan Leppäkoskella

Helsingin Vuosaaresta kotoisin oleva, kerrostalossa Tuusulassa asunut Safia Abdel-Kawy (23) oli avopuolisonsa Rigorin kanssa etsinyt jo vuoden päivät omaa taloa, kun Etuovi.comista löytyi talo Leppäkoskelta.

–  Tämä me otetaan, päätettiin melkein heti, Safia kertoo, mutta lisää, että toki ennen kaupantekoa taloon tehtiin kuntotarkastus ja selvitettiin kaikki muukin tarpeellinen.

Safia kuitislla koiran kanssa.

Kanta-Häme oli kaukaisin alue, mistä kotia etsittiin Rigorin pääkaupunkiseudulle painottuvien töiden vuoksi. Safian oli helppo vaihtaa hämäläisen työnantajan palvelukseen, hän toimii nyt asuntomyyjänä Asuntovälitys Nurminen LKVn palveluksessa.

–  Onhan tässä laitettavaa, mutta meillä ei ole kiire, Safia kertoo.

Perhe muutti Leppäkoskelle viime maaliskuussa ja kävi ensimmäisenä ison heinittyneen pihan kimppuun. Talossa on tarkoituksena ensin rakentaa kylmä yläkerta lämpimäksi ja kun sinne päästään asumaan, jatkaa alakerran kunnostamista.

talo nurmikentällä

Vanantaan kartanolle alun perin kuulunut hirsirunkoinen talo on rakennettu ehkä 1930- ehkä 40-luvulla. Tarkkaa tietoa siitä ei ole. Viimeisin iso remontti on vuodelta 1986, joten pinnat ja ilme kaipaavat päivitystä.

–  Tarkoituksemme on tehdä kaikki itse ja säilyttää vanhaa niin paljon kuin mahdollista. Nuo ovet ja portaatkin saa hiomalla ja käsittelemällä uuteen uskoon, Safia kertoo.

Rigor on rakennusalalla ja Safiakin on työskennellyt rakennuksilla, joten työkalut pysyvät kummankin käsissä.

Kirsikkana kakussa isolla tontilla on kahden hevosen talli ja vanha ratsastuskentän pohja. Hevosharrastajana Safia haaveilee joskus tulevaisuudessa asuttavansa talliin omat hevoset. Toistaiseksi isosta pihasta nauttii sydämensä kyllyydestä Luna-koira, joka paimentaa perheen kolmea kissaa, niin ettei niillä ole kauas asiaa.

Koira juoksee pihalla.

– Kissat muuttivat tänne löytöeläinkodista, viimeisin naukui löytöeläinkodin videolla niin surkeana, että pakkohan se oli hakea pois, Safia nauraa.

Heinäkuisena päivänä tontilla vallitsee kesäinen rauha, kun pian 3-vuotias Isabella herää päiväuniltaan kiivetäkseen äitinsä syliin heräilemään. Ja se on juuri se, mitä Leppäkoskelta tultiin hakemaan.

Äiti lapsi sylissään.

– Oma rauha on ihan ehdoton plussa. Nautin siitä, että joka ikkunasta näkyy pelkkää vihreää. Lähinaapureita on vain yksi ja omalla pihalla saa tehdä mitä haluaa, Safia listaa.

– Ihmiset ovat täällä mukavia, terveyskeskukseenkin viitsii soittaa, kun siellä on niin kivoja ihmisiä puhumattakaan Isabellan päiväkodista, Safia kiittelee.

– Ja toisin kun monessa muussa talossa mitä kävimme katsomassa, Janakkalaan on rautatien ja moottoritien ansiosta tosi nopeat ja selkeät yhteydet mm. pääkaupunkisedulta.

Toistaiseksi Safia ei osaa nimetä mitään, mitä kaipaisi kaupunkielämästä.