Citymaalainen Ville: Veneellä leffaan

Kun kolmekymppinen Ville ja hänen vaimonsa Petra lukivat Janakkalan Facebook-ryhmästä citymaalaisuudesta, tunnisti kumpikin heistä siitä itsensä.

Pariskunnasta kumpikaan ei ole isosta kaupungista kotoisin. Yhteinen koti on jo pidempään ollut Janakkalan Harvialan asuinalueella, ensin paritalossa, nyt omassa omakotitalossa, hiljalleen virtaavan Hiidenjoen tuntumassa. ”Kun ruvettiin katsomaan omakotitaloa, oli selvää, että tänne halutaan jäädä.”

Ville ja vaimo kotinsa pihalla

Mikä heistä sitten tekee citymaalaisia? Ville ja Petra nauttivat kaupunkien tarjonnasta, palveluista ja kaupoista. He saattavat lastensa kanssa lähteä hetken mielijohteesta johonkin lähikaupungeista. “Me ollaan nopean toiminnan ihmisiä.” Perinteenä on myös käydä kerran viikossa karkkiostoksilla Hämeenlinnassa. Liikkuvainen perhe käy mielellään erilaisissa tapahtumissa, kuten messuilla Helsingissä. Petra nauttii ikkunaostoksista, Ville elokuvista. Urbaaniutta viestii myös rap-muusikkonakin tunnetun Villen taiteenala: “En minä linnunlaulusta räppää”. Villen muusikon ura vie hänet usein Lahteen äänitystudiolle ja keikoille muihinkin kaupunkeihin.

”Janakkala on jännä kunta – täällä on tiivistä asumista ja ihan böndeä”, pohtivat Petra ja Ville. Janakkalan ja Harvialan ehdottomia valtteja on, että ”joka paikkaan” pääsee suunnilleen tunnissa. Lahti, Tampere ja Helsinki ovat kaikki helposti saavutettavissa. Kulkea voi motaria pitkin omalla autolla – tai sitten voi valita kulkuneuvoksi junan, mikä on lapselle suuri seikkailu. Petra ja Ville ovat aiemmin kumpikin käyneet Janakkalasta käsin pääkaupunkiseudulla töissä, mutta nyt työtä on löytynyt Hämeenlinnasta, mikä helpottaa lapsiperheen arkea.

Ville ja koira

Ville ja Petra perheineen viihtyvät Janakkalan Harvialassa, mutta voisivat myös kuvitella asuvansa vieläkin maaseutumaisemmassa ympäristössä tai toisaalta kaupungissa. Nykyisessä elämäntilanteessa tämä on kuitenkin täydellinen ratkaisu. Lapsista vanhempi, eskari-ikäinen, voi leikkiä vapaasti lähiympäristössä naapurin lasten kanssa. On turvallista. Pieni lähikoulu on hyvä. Hoitoalalla työskentelevä pariskunta pitää myös Janakkalan terveyspalveluita laadukkaina. Asumisen väljyys ja oma rauha vetoaa. ”Kaveri osti Helsingistä kaksion, se maksoi saman kuin tämä meidän omakotitalo”, kuvaa Ville. Ville on rakentanut musiikkistudion autotalliin, näin musiikinteko ei häiritse muuta perhettä. Huone toimii myös vierasmajoitukseen.

Yhdessä harrastetaan retkeilyä ja laskettelua. Isä ja poika kalastavat lähivesillä. “Talvella olen pakannut vauvan ja itkuhälyttimen vaunuihin ja käynyt pilkillä.” Harvialassa on mukavan kylämäinen tunnelma: kun kesällä istuu joen varrella ongella, tulee tuttuja vastaan ja hetken päästä voikin olla jo jossain saunomassa, kuvailee Ville.

Harvialan kyläyhdistys ja paikallinen Kölikerho (venekerho) ovat Janakkalan kunnan siunauksella kunnostaneet kauniin uimarannan ja rakentaneet venerannan muutaman minuutin kävelymatkan päähän Villen ja Petran kotoa. Kyläläiset järjestävät rannassa yhteisiä tapahtumia, kuten venetsialaiset.

Ville Hiidenjoen rannalla

Perhe liikkuu vesillä ahkerasti. Käytössä on niin SUP-lauta, vesijetti kuin venekin. Rantaterassille Janakkalan Suvirantaan pääsee vesijetillä 10 minuutissa, kertoo Ville. ”Suppilaudalla menin kerran myös. Siihen meni tunti ja perillä kävi ilmi, että terassi oli kiinni!” nauraa Ville.

Lapsen kanssa tehdään veneretkiä lähistöllä ja ollaan joskus veneessä yötä.

“Ollaan me käyty veneellä elokuvissakin Hämeenlinnassa. Tuostahan pääsee vettä pitkin vaikka Tampereelle. Ensi kesänä voisi mennä.”

Kiinnostaisiko citymaalaisuus Janakkalassa?
Lue lisää.