Taikaöljyä Tanttalasta

Sopii niin paistamiseen, leivontaan kuin salaattiin, alentaa kolesterolia, tekee hyvää iholle ja hiuksille ja maistuu vielä mantelisen hyvältä. Camelina Sativan, suomalaisittain kitupellavan vaatimattomasta ulkomuodosta ei uskoisi, minkälaista taikaöljyä sen pienistä siemenistä saadaan.

Lehmuskannan tila Tanttalassa on Suomen pioneereja kitupellavan hyödyntämisessä ja tiettävästi ainoa Suomessa, joka puristaa siitä isossa mittakaavassa öljyä. Tila etsi 90-luvulla perinteisen maanviljelyksen rinnalle omaa erikoistumisalaa ja löysi Camelinan, jonka terveysvaikutukset osoittautuivat kiistattomiksi Helsingin Yliopiston tutkimuksissa. Tällä hetkellä kasvia tutkitaan lisää Kuopion Yliopistossa.

kitupellavapelto

Korjuukypsä Camelina ei koreile ulkonäöllä.

Nimestään huolimatta kitupellava ei ole sukua pellavalle vaan se on rypsin tyyppinen kasvi. Camelina on viljelykasvina vanha, sitä on viljelty jo rauta- ja pronssikaudella. Modernin ruokateollisuuden aikakaudella rypsi, rapsi ja auringonkukka kuitenkin syrjäyttivät sen muuntautuvuudellaan. Nyt luontaisesti terveysvaikutteisesta Camelinasta on kiinnostuttu uudestaan. Syystäkin: Kasvi sisältää runsaasti antioksidantteja, erityisesti E-vitamiinia ja päinvastoin kuin useimmissa muissa kasviöljyissä, Camelinassa omega 3 rasvahapppojen osuus on suurempi kuin omega 6-happojen. Ja nehän taas ovat niitä ihmisille välttämättömiä rasvahappoja, joita tulisi saada oikeassa suhteessa.

Tarja_lehmuskanta

Tarja Lehmuskanta

Terveysvaikutustensa vuoksi moni ottaa Camelinaa pari lusikallista päivittäin kuten tilan emäntä Tarja Lehmuskantakin tekee mm. psoriasis-ihon hoitoon, mutta käyttöominaisuuksiltaan kullankeltainen öljy on yliveto myös ruuanlaitossa.

– Camelina ei myöskään härskiinnyt lainkaan toisin kuin vaikka pellavaöljyt, vaan se säilyy avaamattomana viileässä kaksikin vuotta, Lehmuskanta kertoo.

Eikä siinäkään vielä kaikki:

– Camelinaa on myös varsin helppo viljellä, kasvilla ei ole juurikaan tuholaisia, joita tarvitsisi kemiallisesti torjua.

Nykyään Lehmuskannan tilalla puristetaan vuosittain 20- 30 000 litraa neitsytöljyä. Osa kitupellavasta viljellään itse, osa tulee muilta viljelijöiltä. Öljy myydään yksittäisille kuluttajille joko suoraan tilalta tai toimitetaan postin kautta. Osan öljystä Greenfinns ostaa ja myy omalla tuotemerkillään mm. Prismoissa. Ja meneepä osa koiranruokatehtaallekin, sillä ihan niin kuin ihmisten hiuksia, öljy hoitaa myös koiran turkkia.

camelina_kammenella

Litraan neitsytöljyä tarvitaan pikkuruisia siemeniä aika monta.

Tarja ja Markku Lehmuskanta viljelevät Markun kotitilaa kolmannessa polvessa. Tilan varsinainen päätuote on sekin perinteisiä viljoja eksoottisempi kumina, jonka eteen Janakkalassa on niin ikään tehty pitkään pioneerityötä. Kuminayhteistyötä tila tekee naapurikunnan suuren kuminanviejän TransFarmin kanssa ja öljyn parissa taas Virgino-öljyistään tunnetun Kankaisten Öljykasvien kanssa.

Kotimaisen maatalouden ahdinko on tänä kesänä puhututtanut Suomea. Tarja Lehmuskanta penää lisää arvostusta – eli kysyntää – kotimaiselle puhtaalle ruualle.

– Pahaltahan se tuntuu kun tänne kuskataan valtavat määrät vaikka oliiviöljyä, kun olisi tarjolla kotimaisiakin, parempia vaihtoehtoja.

Suomen Kasviöljyt Oy