Avainsana-arkisto: vanhat autot

Hämeen Mobilistit kotiutuivat Harvialaan

– Minä en aikaisemmin viitsinyt edes konepellin alle vilkaista. Ensimmäisen auton laittaminen romusta ajokuntoon oli ihan vaan itsensä voittamista. Oli tarve tehdä jotain mitä en ollut ennen tehnyt. Ajattelin, että sitä häpeää en kestä, jos en tätä saa valmiiksi, herra X Riihimäeltä kuvailee oman autoharrastuksensa alkutaivalta.

Ensimmäisen auton jälkeen se oli menoa. Nyt vanhoille autoille on rakennettu oma halli. Autoja on 15 ja niistä 7 museokilvissä. Nimeään herra X ei kerro, ettei vaimon korviin vahingossakaan kantaudu, että autoja on jo niin monta.

WP_20170614_19_22_05_Pro

Yksi Hämeen Mobilistien vanhimmista – ajoneuvoista.

– Sen lisäksi, että saa raadosta jälleen ajokuntoisen, minua kiinnostaa autojen historia ja kunnostaminen kunkin auton aikakautta kunnioittaen. Neljästä autostani tiedän koko historian, herra X sanoo ja kertoo joskus auton alkuperäistä rekisterinumeroa metsästetyn vaikka vanhoista perhekaitafilmeistä

Vanhoja autoja hän kuvaa kokonaisvaltaiseksi harrastukseksi, jossa ei ole välipäiviä.

– Joskus voi olla pitkäkin tauko, etten käy hallilla autoja ropaamassa, mutta silloin pohdin ratkaisua johonkin ongelmaan, metsästän varaosia tai teen jotain muuta aiheeseen liittyvää. Auto ei anna rauhaa, ennen kuin on kunnossa.

Herra H:n kaltaisia vanhoihin autoihin hurahtaneita herrasmiehiä – ja nimenomaan miehiä he valtaosin ovat – komeine autoineen pyörii entistä enemmän Janakkalassa. Hämeen Mobilistit ry – yksi Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton SAHK:n paikalliskerhoista – osti Harvialan koulukodin entiseen koulutushalliin ja kunnosti sen Hälläpyörähalliksi ristityksi kerhotilaksi.

WP_20170614_19_23_08_Pro

Tempaus vaatii sinnikästä rahankeruuta, Leader-rahaa, useita sponsoreita, vähän pankkilainaakin ja yli 2000 talkootuntia. Mutta kyllä kelpaa! Kauttaaltaan remontoidut tilat pitävät sisällään hallin lisäksi hyvät tilat mittavalle kirjastolle, neuvottelu/luentotilaa sekä toimiston. Miljöö on raivattu ja siistitty, niin että tarvittaessa pihalle mahtuu vaikka 50 vanhaa autoa. Niin kuin oli Hälläpyörähallin kesäkuisissa tupaantuliaisissa.

– Jäsenillämme, joita on lähes 300, on 650 erilaista museoajoneuvoa, eniten henkilöautoja, mutta myös kuorma-autoja, traktoreita ja kaksipyöräisiä, kertoo kerhon puheenjohtaja Pentti Kallionpää.

WP_20170614_19_19_18_Pro

Pentti Kallionpää (vas.), yhdistystä ennen häntä pitkään luotsannut Antero Lähteenmäki, uunituore Hälläpyörähalli sekä yksi kerhon ylpeyksistä, itse kunnostettu Pikku-REO.

Jäsenien autoja ei kuitenkaan Hälläpyörähalliin majoiteta, vaan siihen on yksinoikeus kerhon omilla ajoneuvoilla. Niitä on kolme, Reo Speedwagon linja-auto, Federal-paloauto ja maastokuorma-auto Sisu SA-110.

WP_20170614_19_25_05_Pro

– Proto-Sisun lahjoitti meille Patria. Autoja tehtiin aikanaan 6 kappaletta, joista kolme jäi Suomeen. Yksi on meillä, yhdestä on aavistus ja kolmannesta ei mitään tietoa, Kallionpää kertoo.

WP_20170614_19_27_17_Pro

Paloauton lahjoitti aikanaan Kanta-Hämeen Palolaitos ja uuden hallin suojissa se on tarkoitus saattaa hyvään käyttökuntoon.

Vuosimallia 1934 oleva Pikku-REO on puolestaan ollut Vekka-liikenteen käytössä mm. keskusta-Aulanko linjalla. Autovanhus oli jo unohdettu pölyyntymään ja ruostepilkuttumaan, kunnes vuonna 1995 Mobilistit ja Vekka pääsivät sopimukseen autosta. Auton kunnostaminen, tai suoranainen jälleenrakennus olisi oman tarinan arvoinen, mutta kerrottakoon, että REO peruutti omin avuin ulos kevätaurinkoon vuonna 2001. Nykyään se edustaa ylpeänä Hämettä erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea.

Janakkalalaiset saivat esimakua mobilistien sympaattisista autovanhuksista Turengin kevätkarkeloissa, missä niitä oli pysäköity kävelykadulle pitkä rivi.

WP_20170614_19_22_29_Pro

– Nyt kun olemme janakkalalaisia, Kevätkarkelot on tarkoitus ottaa vuosittain tapahtumakalenteriimme. Toinen iso vuosittainen perinteemme on vapunpäivän Kewätsavutus, jonka järjestämme yhdessä Panssarimuseo ja Panssarikillan kanssa Parolassa, Kallionpää kertoo.

Hän lupaa, että myös Hälläpyörähallissa järjestetään tapahtumia ja luentoja, joihin yleisö on tervetullut.

Lue mitä muuta Harvialan koulukodin mäelle nykyään kuuluu
Hämeen Mobilistien sivuille