Pizzoistaan ja letuistaan sekä herkullisista keppimunkeistaan tunnettu Tervakosken Tallicafe on ollut toiminnassa tänä kesänä kahdeksan vuotta.
“Me olemme tehneet kynttilöitä kohta 30 vuotta, mutta niitähän ei kukaan osta kesällä”, Marja kertoo. Siitä he saivat idean kesäkahvilan perustamiseen. Ensin he pitivät pientä kojua ison nurmialueen keskellä ja asiakkaat söivät ulkona. Oli kuitenkin huono kesä ja ihmiset eivät enää voineet syödä sateessa. He pyysivät vuokraisännältään lupaa mennä talliin sisälle ja hän suostui. “Seuraavana keväänä me tyhjensimme tallin ja veimme kojun sisälle”, hän toteaa. Kahvila laajentuu ja uudistuu vuosittain.
Kahvilassa tehdään viidettä kesää pizzaa. Sisällä on puilla lämmitettävä pizzauuni ja Marja kertoo kaikkien raaka-aineiden, jauhoja ja öljyjä myöten tulevan Italiasta. “Pizzan teko on todella hidasta, mutta onneksi meillä on todella kärsivälliset asiakkaat”.
Kahvila on auki vain kesäisin, toukokuusta syyskuuhun asti. Marraskuun alussa tallin viereisessä rakennuksessa avataan Lumotun navetan pikkupuoti ja kahvila, mikä on auki marras- ja joulukuun. “Siellä myydään kynttilöitä, suklaata ja kaikkea muuta jouluun liittyvää”, hän kertoo. Navetan yläkerrassa on kesällä sunnuntaisin auki Lumotun navetan kirpputori. Sunnuntaisin nurmelle saa maksutta asiakkaatkin tulla myymään omia kirpputoritavaroitaan.
Marja kertoo heidän muuttaneen Tervakoskelle kynttiläpajan kanssa vuonna 2007. “Meidän perhetuttu omistaa tämän koko alueen ja olemme tässä vuokralla”, hän jatkaa. Paikkaa on alettu rakentamaan jo vuonna 1787 ja on toiminut Tervakosken paperitehtaan maatalousyksikkönä.
“Tallicafe on rento paikka kiireettömille ihmisille, täällä saa olla lapset ja koirat mukana ja pyörimme täällä kaikki kuin yksi iso perhe”, Marja kuvailee.
“Meillä on vakioasiakkaina sellaiset sisarukset ja äiti, melkein joka päivä joku heistä käy täällä edes kahvilla”, Marja kertoo. Vakioasiakkaita kahvilassa on useita ja heidän kanssaan pitäjillä on syntynyt läheisiä suhteita. Asiakkaat tulevat aina uudestaan ja uudestaan.
“Meillä on ihan fantastiset asiakkaat”.