Ensimmäinen Futuro laskeutui Turenkiin

”Futuro tarjoaa käytännöllistä ja modernia mukavuutta. Sen muotoilu on uudentyyppien ja miellyttävä sekä ulkoa että sisältä. Talo soveltuu yhtä hyvin sekä yksityiskäyttöön että turistiasumukseksi, metsästys-, kala- tai hiihtomajaksi ja kesämökiksi.”

Näin mainostettiin 1960-luvun ”Tulevaisuuden olotilaa”, maanpinnalle laskeutuneelta ufolta näyttävää muovista Futuro-taloa. Elettiin aikaa, jolloin muovin uskottiin ratkaisevan rakentamisen haasteita. Futuro oli suunniteltu tuotavan helikopterilla suoraan tontille ilman perustusten valamista, avaruustyyliin valmiiksi kalustettuna ja helppokäyttöisenä. Kaikki, kuten alas laskeutuvat portaat ja kääntyvät tuolit toimivat ”napin painalluksella”.


Futuron mainoskuvat kuvattiin Turengissa Hiidenkarien hiihtomajassa.

Futuron oli tarkoitus valloittaa koko maailma, mutta muuttuvat ihanteet ja viimeistään vuoden 1973 öljykriisi, joka kolminkertaisti muovin hinnan hautasi toiveet maailmanvalloituksesta. Futuro oli kuitenkin maailman ensimmäinen sarjavalmistukseen päässyt muovitalo. Sittemmin talo on saanut uuden elämän 1960-luvun henkeä ilmentävänä avaruusajan ikonina ja kansainvälisenä taideobjektina. Nykyään Futuro-taloja on eri puolilla maailmaa tiedossa noin 65 kappaletta.

Futuron tarina alkoi Turengista.

Talo oli Janakkalan kunnanlääkäri Jaakko Hiidenkarin (1933-2011) tilaus ystävältään, arkkitehti Matti Suuroselta (1933-2013).

– Isä oli fanaattinen laskettelija ja taitava pujottelija. Hän oli pikkupojasta saakka Kiianlinnaan jo vuonna 1939 pujottelurinteen rakentaneen Kalle Ebbin opissa, kertoo hänen tyttärensä Tuula Hiidenkari.

– Harrastus seurasi isää koko hänen elämänsä. 1960-luvulla asuimme Pyhämäessä kunnanlääkärin talossa, kun isä totesi tarvitsevansa suorastaan oman pujottelumäen. Hän sai sovituksi maakaupat paikasta, jota nykyään kutsutaan Kalpalinnan Jaskanrinteeksi.

Ja kun oli oma rinne, sinne tarvittiin myös oma hiihtomaja.

– Matti Suuronen oli isän lukioaikainen ystävä ja kummisetäni, meidän perheet olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Oli luontevaa pyytää Mattia majan suunnittelijaksi.

Tällaisella kuvalla After-ski -majalle myönnettiin Janakkalassa rakennuslupa 18.6.1968.

Olennaista oli, että ”After ski -maja” olisi helposti pystytettävä ja nopeasti talvellakin lämpiävä. Suuronen oli jo aikaisemmin käyttänyt muovirakenteita, joten hän valitsi majan materiaaliksi lasikuituvahvisteisen lujitemuovin.

Jaakko Hiidenkari sai hiihtomajansa ja siinä sivussa nimensä Suurosen rinnalla arkkitehtuurin maailmanhistoriaan.

Vastavalmistunut Futuro Jaskan rinteessä Kuvan lähde.

Tuula Hiidenkarilla on Futurosta lämpimät muistot, vaikkei kaikki nappia painamalla toiminutkaan. Mm. vesi kannettiin ämmänlängillä ylös rinteeseen eikä vesivessaakaan ollut.

– Vietimme Futurossa lomia ja joulunaikoja koko viisihenkisen perheen voimin. Käytännössä saatoimme olla koko perhe suksilla rinteessä kahdeksankin tuntia päivässä.
Futuro toimi taukotupana. Siellä oli pieni keittiö ja sängyiksi pidennettävät tuolit.

Tuula Hiidenkarin arkistoistaan löytämässä valokuvassa eturivissä Sirkku Suuronen sekä Jaakko ja Hilkka Hiidenkari.

Sittemmin 1974 perhe rakensi oman talon lähemmäs rinteitä eikä majalle ollut enää samanlaista tarvetta. Se joutui ilkivallankin kohteeksi ja lopulta Matti Suuronen osti Futuron itselleen. Jaskanrinne myytiin myöhemmin Kalpalinnalle.

Nykyisin samainen Futuron protoyyppi on Rotterdamissa Boijmans Van Beuninge -museossa.

– Saimme museolta erityiskohtelun, kun kävimme taloa Rotterdamissa katsomassa. Myös WeeGee-talon Futuroa olemme käyneet tervehtimässä sukulaisjoukon voimin, Tuula kertoo.


Futuro nro 001 WeeGeellä. Kuva: Ari Karttunen/EMMA

Espoossa näyttelykeskus WeeGeen pihalla on kesäaikaan yleisölle avoinna ensimmäinen sarjavalmisteinen Futuro-talo (nro 001), joka oli 1968- 2011 Matti Kuuslan hallussa Hirvensalmella. Huonoon kuntoon ehtinyt talo konservoitiin perusteellisesti, ennen kuin se tuotiin näyttelykeskukseen.

Kuva: Ari Karttunen/EMMA

Tutustu lisää Futuroon.
Futuro Facebookissa
Netissä: thefuturohouse.com

Artikkelin pääkuvassa: Tuula Hiidenkari perheineen tervehtimässä Futuroa Rotterdamissa.