Avainsana-arkisto: laskettelukeskus

Kalpalinnalla on ainutlaatuinen profiili

Janakkalassa on iloittu koko kunnan voimin siitä energiasta, millä legendaarista laskettelukeskus Kalpalinnaa on viime kuukaudet laitettu kuntoon. Ja huokaistu kollektiivisesti syvään joka kerta kun taivaalta tulee vettä kaivatun lumen sijaan. Mutta Kalpalinnan kahvilassa ei huokailla, päinvastoin.

Kalpalinnan “kantajengi”, markkinointiviestijä Minna Palosaari ( vas), rinnevastaava Riku Mertala, rinnevastaava Oskari Kurki-Suonio, Petri Ilmarinen ja snowmaker senior Hannu Jokinen.

– Totta kai olisi ollut hienoa, jos jo ensimmäisenä talvena olisi tullut liikevaihtoa, mutta olemme varautuneet siihen, että tämä kausi vielä remontoidaan ja valmistellaan tulevaa, sanoo Petri Ilmarinen ja esittelee samaan hengenvetoon harjuille rakentuvan monilajipaikan tulevaisuutta.

Arkkitehti Petri Ilmarinen osti Kalpalinnan yhdessä maanrakennusyrittäjä Ari Laivolan kanssa kesällä 2019, sananmukaisesti rakkaudesta lajiin – ja paikkaan.

–  Olen kuulunut paikan vakiokalustoon 80-luvulta saakka, käytännössähän minä olin aamusta iltaan Kalpalinnan rinteissä, enkä esimerkiksi koulussa, Ilmarinen kertoo. Hän kutsuu itseään paluumuuttajaksi, vaikkei ole oikeastaan koskaan lähtenytkään.

Nuoruus rinteissä kasvatti Ilmarisesta innostuneen alppihiihtäjän, mutta energiaa on riittänyt myös purjehdukseen ja autoiluun, puhumattakaan näyttävästä urasta arkkitehtina niin Suomessa kuin ulkomailla.

–   Karl Ebb perusti 1930-luvulla alppihiihtorinteet Janakkalaan siksi, että täällä on profiililtaan Etelä-Suomen parhaat rinteet. Jos Kalpalinna ei ole auki, kilpalaskijat menettävät eteläisen Suomen haasteellisimman paikan harjoitella, ja ainoat FIS-luokitellut rinteet.

Ilmarinen tietää “hissipultin tarkkuudella” mitä tuli ostaneeksi ja vaikka paikan saattaminen uuteen kukoistukseen on hänelle sydämen asia, päätöstä puolsivat myös järkisyyt. Rinteiden profiilin lisäksi niitä on Kalpalinnan loistava sijainti keskellä miljoonaväestöä sekä pohjoiseen avautuvat rinteet.

–  Vaikka talvet olisivat jatkossakin lumettomia, pystymme tykittämään pohjoisen puolen rinteet kuntoon.

Lumilajit ovat kuitenkin vain yksi osa Kalpalinnan toimintaa, rakentumassa on ympärivuotinen liikuntakeskus peräti 20 eri lajille. Pyöräily kaikkine eri variaatioineen alkaa olla ympärivuotista ja rakentumassa on harjoittelupaikat niin BMX:lle kuin MTB, eli maastopyörä endurolle.

Suunnitteilla on pulkkamäki, ensilumenlatu, ehkä jopa tekojää, liikuntaportaat juoksijoille ja reittejä niin maastopyöräilijöille, ulkoilijoille kuin ratsastajille. Liikkujia palvelee välinevuokraamo, kahvila ja rinneravintola, jota parhaillaan remontoidaan. Ravintola avautuu keväällä sopivan tapahtuman yhteydessä.

Tähän mennessä tehtyjen töiden lista on jo hengästyttävän pitkä. Kiinteistöjen vesi- ja lämmitysjärjestelmät on uusittu, lumetusjärjestelmä kunnostettu ja täydennetty, hissejä korjattu ja säädetty, extreme- pyöräilylle rakennettu ratoja, kaikki 15 rinnettä ajettu nurmikolle ja koko 65 hehtaarin alueen metsät raivattu puistomaiseen kuntoon. Harjut tarjoavat jo itsessään upeita polkuja kulkea vaihtelevassa maastossa.

–   Liikunnan lisäksi meillä on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa jopa 40 tapahtumaa vuodessa, Ilmarinen kertoo. Kuluvan vuoden listalla ovat mm. MX Enduro Race, MTB DH Kalpalinna- alamäkipyöräilyn osakilpailu ja Kalpalinna Rallisprintin SM-kisat.

Keskusta tullaan markkinoimaan myös ryhmille, Kalpalinnaan ovat tervetulleita niin päiväkodit pulkkailemaan kuin yritykset viettämään tyhy-päivää.

Kalpalinnan uudelleentulemisesta on iloinnut niin moni, ettei sen ole tarvinnut etsiä työntekijöitä, vaan heitä on kävellyt ovesta sisään.

–  Kantajengissämme on nyt joukko osaavia ammattilaisia, jotka tietävät mitä tekevät.


Neuvonpitoa päivän töistä kahvitauolla, Petri, Oskari, Riku ja Hannu.

Heihin lukeutuu konsulttina myös Kalpalinnan lumetuksesta aikanaan vastannut Hannu Jokinen, joka oli kymmeniä vuosia Rukalla päälumettajana.

Kalpalinnan nettisivuille
Kalpalinnan Facebook-sivuille