Avainsana-arkisto: Janakkalan Jana

Janan C-tytöt ovat valmiina vauhdikkaaseen pelikauteen

Janakkalan Jana on urheiluseura, jossa yksi lajeista on pesäpallo. Seura on perustettu vuonna 1929 ja kotikenttämme on Turengissa sijaitseva Kansanpuisto. Seurassa pelaa seitsemän joukkuetta alkaen G/F-junioreista Naisten Ykköspesikseen asti. Janalla on myös tarjolla pesiskoulua ja kuntopesistä.

Janakkalan Janan C-tyttöjen pelikausi alkoi Kansanpuistossa kotipelillä 2.5.2022. Talvi oli treenattu kovalla tempolla ja kehittyminen näkyikin pelikentällä, vaikka voittoa ei tällä kertaa tullutkaan.

Peli käynnissä vielä talvisella kentällä.Keväällä 2022 lunta oli vielä 2.5. Kansanpuistossa pelatussa kauden ensimmäisessä pelissä.

Talvitreeneissä meillä oli käytössä treenien jaksotus. Ensin peruskuntoa ja sitten peleihin valmistavaa treeniä. Talven aikana saimme paljon lyöntitoistoja Pullerilla sekä Delfort Areenalla.

Joukkue koostuu 2006-2008 syntyneistä nuorista, joilla on kolmesti viikossa yhteiset treenit. Treeneissä näkyy aina treeni-into sekä halu kehittyä pelaajana. Valmentajina toimivat Riku Lahtinen ja Henri Tie. Joukkueenjohtajana toimii Annikki Pietilä.

Joukkue on pelannut yhdessä jo seitsemän kokonaista kautta ja joukkuehenki on sen mukainen, esimerkiksi treeneissä sekä peleissä näkyy tekemisen ilo ja kannustus. Joukkueemme vahvuus onkin hyvä joukkuehenki ja toisten tukeminen. Peleihin lähdetään hyvällä asenteella ja tavoitteenamme on tietenkin voittaa, mutta sitäkin enemmän pelata laadukasta ja hyvää peliä.

Oma ulkopelipaikkani on takakentällä, useimmiten pelaan 2-polttajan paikkaa. Sisäpelissä roolini on kärkietenijä ja pelaan numerolla 1. Pesäpallossa minua kiinnostaa eniten lajin sisältö sekä tietenkin pelaaminen. Pidän joukkuelajeista, sillä niissä saa kehitettyä ryhmätyötaitoja sekä kannustaa muita.

Osa pelaajistamme toimii myös tuomaritehtävissä esimerkiksi Naisten Ykköspesiksen peleissä.  Tuomarointi ei ole vaikeaa, kun tietää perussäännöt ja tuomarointia voi hyödyntää esimerkiksi kesätyönä. Olen itsekin ollut tuomaritehtävissä parina kesänä ja se oli ihan kivaa puuhaa.

Peli käynnissä aurinkoisella kentällä.Kesään 2021 tunnelmia Kansanpuistosta. 

Joukkueemme osallistuu vuoden aikana erilaisiin tapahtumiin ja myyjäisiin, jossa keräämme joukkueellemme rahaa esimerkiksi leiriä varten.

Tulevalta kesältä joukkue odottaa kovia ja tasokkaita pelejä, sekä tietenkin Nuorisoleiriä, joka tänä vuonna pelataan Seinäjoella 25.- 30.7.2022.

Kotipelejä riittää kesän aikana, joten tulethan Kansanpuistoon kannustamaan! Otteluohjelma löytyy Janan nettisivulta janapesis.fi. Pelien lisäksi Kansanpuistossa on kioski, jossa tarjolla on makkaraa, leivonnaisia, jäätelöä ja paljon muuta. Lisäksi kioskilla käy käteisen lisäksi korttimaksu. Järjestämme kesän aikana Kansanpuistossa silloin tällöin pelien ohella arpajaisia, joissa yleensä joka arvalla voittaa jotain. Pesistä voi tukea esimerkiksi lahjoittamalla ja käymällä katsomassa pelejämme.

Kirjoittaja on C-tyttöjen kärkietenijä, 15-vuotias Turengin yhteiskoulua käyvä Olivia Lampinen. 

Kuvat: Janakkalan Jana Pesäpallo
C-tyttöjen kotisivulle.