Kesä on jo neljättä vuotta Janakkalan Mallinkaisilla yhtä kuin motoristitorstait, jolloin satoja moottoripyöriä kurvailee maalaisteitä paikalle ympäri Suomen.
Talkoolaisten whatsapp-ryhmä alkaa laulaa jo maanantaina. Kuka tekee mitäkin ja koska, ketkä tulee paikalle ja milloin, kuka leipoo mitäkin. Miten lettutaikina? Mihin määrään varaudutaan? Keskiviikkona levitetään pöydät ja penkit paikoilleen. Torstaina kello kolmesta eteenpäin paikalle alkaa valua piirakkapeltejä kantavia talkoolaisia, kenttä opasteineen viimeistellään, kahvio letunpaistopisteineen viritellään kuntoon ja kello 17.30 show taas alkaa. Moottorinpärinän säestämä työntäyteinen kesäilta.
Nämä sen tekevät! Osa porukasta, joka 15.7.2021 taikoi motoristikahvilan pystyyn.
Mallinkaisten kyläyhdistys paistoi aikanaan monta vuotta makkaraa ravintola Suvirannassa, minne motoristit silloin tapasivat torstaisin kokoontua. Kun Suviranta sitten oli pari kesää kiinni, Pekka Ylöstalo totesi kyläyhdistykselle, että no miksi te ette kutsu niitä motoristeja tänne.
– Se oli yksi nanosekunti, kun ideasta päätettiin napata kiinni, meitä ei tarvitse kauheasti yllyttää, yhdistyksen talkoolaiset nauravat.
Kyläyhdistys osti vuonna 2015 itselleen Mallinkaisten kyläkoulun, joka tarjoaa loistavat puitteet niin motoristikahvilalle kuin muullekin kylätoiminnalle. Koululta löytyy kuntosali ja sitä vuokrataan kokous- ja juhlatilaksi. Kaikki motoristikahvilastakin saatavat tulot käytetään koulun ylläpitoon, kunnostamiseen ja kehittämiseen.
– Uusimpana investointina koululle on juuri hankittu valokuitu, yhdistyksen puheenjohtaja Tarja Forsström kertoo.
Motoristikahvilan tuottoja on käytetty mm. koulun liikunta- ja leikkipuiston rakentamiseen. Siihen saatiin myös Leader-rahoitusta.
Jokainen motoristitorstai vaatii noin 30 talkoolaista. Leipojia, letunpaistajia, kahvinmyyjiä, liikenteenohjaajia ja roudaajia. Joukossa on niin kyläyhdistyksen väkeä kuin muita joukkoon liittyneitä omalta ja naapurikyliltä.
– Ja nuorista kasvatetaan pienestä pitäen uusia talkoolaisia, Seija Niemi toteaa ja viittaa nytkin paikalla oleviin apulaisiin.
Kun mototorstait alkoivat, lettuja paistettiin yhdellä pannulla, nykyään jo neljällä.
– Viimeksi paistoimme 300 lettua, paljon enempää ei illan aikana ehdikään.
Lettutaikina tehdään tilamaitoon ja sen kanssa on tarjolla itse tehtyä raparperihilloketta.
– Mutta on meillä tarjolla gluteenittomia ja maidottomiakin lettuja ja kahvileipää, Seija Puusaari lisää.
Alkaa olla valmista. Kohta tässä on jono.
Superhyvät letut on yksi asia, mikä vetää motoristeja paikalle. Muita ovat kivat tiet kurvailla paikalle, nätti miljöö, hyvät järjestelyt, tilava kenttä pysäköidä, rento meininki ja toki se muiden motoristien tapaaminen.
– Lisäksi kuulemme jatkuvasti, että kahvi ja pulla ostetaan mielellään yhdistyksen hyväksi, Tarja Forsström sanoo.
Kun motoristitorstait 2018 alkoivat, pyöriä saapui paikalle keskimäärin 200, yhtenä sateisena päivänä 5. Vuosi vuodelta määrät ovat kasvaneet ja nyt ollaan keskimäärin 300 – 500 pyörässä. Ennätys on vuodelta 2019, huikeat 1018 pyörää.
Paikalle tullaan toki muutenkin, autolla, mopolla, fillarilla ja kävellen. Motoristitorstaista on tullut koko Janakkalan yhteisöllinen tapahtuma, jonne kokoonnutaan paitsi ihastelemaan erilaisia pyöriä, tapamaan tuttuja ja viettämään kesäiltaa.
– Meiltä toivotaan kauden pidentämistä molemmista päistä, mutta kyllä kesäkuukausissa pysytään ja niin kauan jatketaan kun moottoripyörät tänne haluavat tulla, Tarja Forsström lupailee.