Monen tarinan Puoti Tervakoskella

Joulukuisesta vesisateesta on kiva pujahtaa lämpimästi valaistuun pikkukauppaan. Huomio kiinnittyy kauniisti hyllyille aseteltuihin kynttilöihin ja idearikkaisiin keramiikkaesineisiin. Hevospari seisoo vihillä pöllön edessä ja jänisten kuoro laulaa.

Tervakosken Kartanontiellä toimii jouluun asti tunnelmallinen Lumotun Navetan Pikku Puoti, johon asiakkaat tulevat yhä uudelleen. Tervakoskelaiset Marja ja Sippo Halminen pitävät Puotiaan auki kuukauden verran jo kahdeksatta kertaa joulun alla.

hevosparit pieni

– Suosituin tuotteemme on tonttukynttilä, jonka mallin kehitimme jo 25 vuotta sitten, sanoo Marja Halminen. Hän on koulutukseltaan ompelualan artesaani ja on miehensä Sippo Halmisen kanssa toiminut yrittäjänä muutamalla eri paikkakunnalla jo vuosikymmeniä. Tervakoskella kartanon miljöössä on vierähtänyt kymmenen vuotta.

kynttilöitä pieni

– Olemme oppineet kynttiläntekoa ja keramiikkatöitä kantapään kautta jo 35 vuoden ajan, kultasepäksi aikanaan kouluttautunut Sippo Halminen lisää. Yhtä pitkän ajan pariskunta on tehnyt yhdessä töitä ja elänyt kimpassa 24/7 -mallilla. Ideat uusista kynttilä- tai keramiikkamalleista pulpahtelevat päähän milloin vain ja ideat kehittyvät ja muuttuvat joskus pitkäänkin. Kesäisin auki olevan Talli Cafen avaamisen jälkeen on syntynyt myös ideoita hevospatsaista.

Puodinpitäjät haluavat tehdä suomalaisia tuotteita ja tarroissa mainitaan asiakkaiden pyynnöstä Suomen lisäksi myös Tervakoski.

saippuat pieni

Tervakoskelle rakennettiin saha v. 1780 nykyisen Puuhamaan kohdalle. Sahan perustaja rakennutti myös navetan, joka on vuosien saatossa toiminut myös sikalana. Navetan vieressä on tallirakennus, jonka Halmiset ovat kunnostaneet kesäkahvilaksi. Marja kertoo monen tervakoskelaisen muistelevan heidän puodissaan ja kahvilassa menneitä asioita, esim. maidon hakua navetalta ja hevosen lainaamista tallilta muuttoa varten. Muistelmia riittää ajoista ennen sähköä ja sähkön tulon jälkeen. Joku kertoi, miten maitotonkat pidettiin kylminä sahanpuruihin talvella varastoiduilla jäillä. Sahan ja myöhemmin paperitehtaan henkilökunnan ruokatalous pyöri pitkälti tämän maatalousyksikön varassa.

tallicafe2

– Tämä miljöö on ihan mieletön, täynnä tarinoita koko mäki! Puodin ja kahvilan pito täällä ei ole vain bisnestä, vaan myös juttelua ihmisten kanssa. Eräs rouva kävi kesällä Talli Cafessa kerran viikossa ja sanoi tullessaan tulevansa taas terapiaan, Marja kuvailee.

tallicafe1 

Talli Cafe on saanut paljon suosiota kesäisin. Monet tervakoskelaiset tuovat vieraansa kahvilaan. Ensi kesänä on Talli Cafen kolmas kausi. Kahvilanpito alkoi letunpaistosta ulkona.

SONY DSC

– Myimme ensin kojusta pihalla muurinpohjalettuja. Mutta kun Suomen kesä on mikä on, huomasimme pian tarvitsevamme sateen takia katoksen asiakkaille. Keksimme vuokrata vanhan tallin kahvilaksi ja sisustimme sen mieleiseksemme. Kehitimme myös muita tuotteita, joita myymme kahvilassa. Toisena kesänä kahvilan kävijämäärä tuplaantui. Kesällä pidämme Talli Cafea auki iltaseitsemään asti, niin että Puuhamaasta lähtijät saavat vielä lettuja.

https://www.facebook.com/Lumotun-Navetan-Pikku-Puoti-439706212732138/