sunttila

Willa Sunttila rakentuu Turenkiin

markuntaloao
8.8.20216

sunttilaa
30.6.2016

13.6.2016
Perjantaina 13.5.tuli työmaalle ensimmäisen kerran Jukkatalon aliurakoitsija, Hämeen Mestarirakentajat Oy, kymppinään Tero Liljendahl. Teron lisäksi kirvesmiehinä on Janne Lindqvist ja Mika Liljendahl. Ensivaikutelma tekijöistä oli hyvä ja on kyllä mahtava todeta, että se on myös pitänyt! Ensimmäisenä tehtävänä heillä olikin tarkistaa sokkelin mitat ja korot. Saman päivän töihin kuului myös niin sanottujen perslankkujen asennus, onkohan joku alaohjauspuu viralliselta nimeltään, ja telineiden rakentaminen. Valmistelevia töitä siis elementtien asentamiseen. Työmaakin olikin muuttunut muutamassa päivässä, sillä Jukkataloilta oli toimitettu paikalle ensimmäisiä elementtejä ja kattotuolit. Paikalle oli myös tuotu iso määrä villapaaluja ja lattiaan tarvittavat paksummat, styroksimaiset levyt. Näyttää aivan rakennustyömaalta.

Maanantaina 16.5. alkoi tapahtua. Jukkatalojen kuljetuksessa tuli paikalle WillaSunttilan alakerran elementit. Ne nostettiin ja asennettiin paikalleen suoraan autonosturilla saman päivän aikana. Samalle päivälle kirvesmiehet ehtivät myös aloittaa alakerran kantavan seinän pystyttämisen. Tiistaina ja keskiviikkona työnkohteena oli alakerran kantavan seinän loppupystytys ja välipohjan rakentaminen. Keskiviikko illalla pääsikin jo kävelemään WillaSunttilan yläkerran lattialle ja tunne oli kyllä aika epätodellinen. Ja tällä tarkoitan etenemisvauhtia. Torstaina tontille tuotiin isompi autonosturi, jolla nostettiin samoilla tulilla yläkerran elementit ja kattotuolit. Timpurit olivatkin jo osoittautuneet varsin ahkeriksi, eikä vauhti ainakaan hiipunut, sillä samana päivänä he ehtivät myös aloittaa aluskatteen asentamisen.

Perjantaina aluskate oli asennettu kokonaan paikalle ja talomme oli saavuttanut rakentamisvalmiudessa niin sanotun säältä suojaan valmiuden. Säät suosivat todella eikä koko viikon aikana satanut kun yhtenä päivänä vähän nimeksi. Talon laatuun isommallakaan sateella ei kyllä olisi ollut vaikutusta, sillä sen verran hyvin on elementit suojattu jo tehtaalla.

Siis tämä kaikki tapahtui yhden viikon aikana? Kivijalasta täyden talon näköiseksi viidessä päivässä. Kun ihmettelin vauhtia Hämeen Mestarirakentajille, he lohduttivat minua kertomalla, että kyllä se tästä vielä hidastuu… Totta, suurelementtirakentaminen kyllä hämää tottumatonta, sillä näkyvää tulee todella lyhyessä ajassa paljon. Jos jotakin tiedän rakentamisesta, niin tuntuu varsin järkeenkäyvältä, että sisätyöt voi tämän jälkeen tehdä katon alla, säältä suojassa. Seuraavalla viikolla työt jatkuivat katolla. WillaSunttilaan tulee tiilikatto ja se vaatii alleen tiheällä välillä kattotiilien alle ruoteet. Alkuviikon aikana ruoteet saatiin paikalleen ja vähän niin kuin kattotiiliä odotellessa myös räystäiden alus- ja talon otsalaudat. Keskiviikkona tuli tiilet tontille ja perjantaina oli vesikatto WillaSunttilan suojana, läpiviennit, ulkopuoliset hormit ja kaikki.

Tässä vaiheessa on syytä rakennuttajan olla hereillä. Kun talo on saatu vesikaton alle, niin perinteisiin kuuluu, että rakennuttaja muistaa kirvesmiehiä harjakaisilla. Kun nyt ei varsinaisia harjakaisia ehditty järjestämään oli aika hankkia ”Tee Se Itse-Harjakaispaketti” Kävin paikallisesta elintarvikeliikkeestä hakemassa miehille kaupan isoimmat hernekeittopurkit, sika-nauta säilykkeet ja voileipä suolakurkkuja. Palan painikkeeksi hain monopoliliikkeestä harjakaisiin kuuluvaa kotimaista aikuisten virvoitusjuomaa ja paketti oli toimittamista vaille valmis. Ei ne timpurit huonoa tykänneet ja myös itselle tuli hyvä mieli. Ja mikä oli viedessä. Teron, Jannen ja Mikan työvire on pysynyt todella hyvänä ja laatu on ensiluokkaista. Tarina kertoo, että jos harjakaisia ei muista, ilmestyy talon räystäälle katuharja väärin päin…

WP_20160606_20_36_34_Rich
6.6.2016

sunttila
1.6.2016

sunttila

27.5.2016

Toki ennen rakennuslupahakemuksen sisäänjättöä saimme hyvän syyn tutustua uusiin, tuleviin naapureihin. Rakennuslupahakemuksen liitteeksi on suoritettava ns. naapurien kuuleminen. No, ei muuta kuin lomake kunnan nettisivuilta ja kierrokselle. Lomakkeen lisäksi meillä oli mukana lupakuvat, joiden avulla selvitettiin tuleville naapureille meidän hanketta. Kyterissä meidän tontin rajanaapurit kierrettiin yhdessä illassa ja samalla paiskattiin kättä. Yksi tuleva naapuri perhe asuu vielä Hämeenlinnassa ja pienen salapoliisityön jälkeen tulevat Janakkalalaiset löytyivät ja saimme kuulemiset kuntoon myös heidän kanssaan.

Rakennuslupaan tarvitaan tieto myös vastaavasta mestarista. Meidän tuleva mestari kävelikin yhtenä päivänä LähiTapiolan Janakkalan toimistolle ja esitteli itsensä. Esa Hakuli, Turengista,  oli kuullut sopivasti, että vastaavalle mestarille voisi olla tarvetta ja päätti tulla tarjoamaan palveluksiaan. Otinkin Esan saman tien haastatteluun ja hyvältä tuntui. Koska kuitenkin halusin, että myös vaimo Minna tapaa Esan, ennen sopimuksen tekoa, sovimme Esan kanssa uuden tapaamisajan. Sen jälkeen Esa Hakuli valittiin Willa Sunttilan vastaavaksi mestariksi sekä pääsuunnittelijaksi. Ja hyvä, että valittiin. Esa on kyllä alusta saakka ottanut meidän projektin todella hyvin haltuun. Esan vahva ammattitaito ja osaaminen on jo nyt ollut meille iso etu ja kun Esalla on kokemusta myös alan opettajan tehtävistä, tulee hyvää oppia maallikkorakentajille ihan samaan pakettiin.

Rakennuslupa myönnettiin 1.3.2006, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. Kun rakennuslupa tieto oli saatu Jukkataloille, tuli heidän asiakasvastaavalta, Reijo Malilalta, heti seuraavana päivänä vahvistus elementtien saapumisesta.

Willa Sunttilan rakennuselementit ovat tontillla viikolla 19:sta asennusvalmiina. Ja nyt tulikin sitten vähän kiire…

Todennäköisesti aika monella on ystäväpiirissä kokemusta rakentamisesta. Niin meilläkin ja saatiinkin kuulla, että jossakin vaiheessa tulee myös kiire, tai ainakin hankaluuksia ja suunnitelmien muutoksia… Kiitos kannustuksesta, olitte oikeassa.

Jonkin ihmeen Myrphyn lain tähden rakennuslupa joutui valmistuessaan kunnan puolella järjestelmävaihdoksen uhriksi ja varsinainen postitus alkoi venymään. Onneksi Esa oli hereillä, ja alkoi kyselemään miksi lupa viipyy? Kunnasta löytyikin osaava työntekijä, joka melkein heti arvasi mistä voisi olla kysymys ja lupa löytyi vanhan järjestelmän syövereistä. Kiire tuli siitä, että halusimme pitää projektin aikataulusta kiinni. Jukkataloilla elementtien valmistus on sen verran tehokasta, että maallikon silmin aikataulutus toimii kuin lentokoneiden slottiajat… Ei parane myöhästyä, sillä elementtien seuraava aika siirtyy helposti viikoilla.

Willa Sunttilan projektissa maanrakennustyöt kuuluvat meille. Selvittelin Janakkalassa toimivia maanrakennus yrittäjiä ja yrityksiä. Hintatasokin hahmottui aika nopeasta ja meidän projektin maanrakennustyöt tekee Maanrakennus Aaltonen Oy Turengista. Sen verran täytyy tunnustaa, että yrittäjä Timo Aaltonen on tuleva naapurimme ja sekin vaikutti kyllä loppusuoralla valintaan. Ja uskomme, ettei Timo kehtaa huonoa jälkeä tehdä omasta ikkunasta katsottavaksi.

Tontti aukaistiin 15.5.2016 kun suoritettiin pintamaan kuorinta. Timo itse tuli kaivamaan ja heti kyllä näkyi, että nyt on ammattimies puikoissa. Siis miten iso kone voi totella niin nätisti käskyttäjää, ei voi kuin vain ihmetellä?

Noin 25cm:n jälkeen löytyikin kantava savimaa, jonka pinnalle alettiin ajamaan täytemaat. Seuraavana maanantaina oltiin jo niin pitkällä, että vesi saatettiin liitettyä Janakkalan Veden toimesta ja itse tehtiin viemäriliitokset. Timon aikataulu piti eli ensimmäisen vaiheen maatyöt valmistui sovitusti keskiviikoksi ja heti seuraavana päivänä tuli Jukkatalon aliurakoitsijan, Perustavan miehet anturamuottien tekoon.

Anturat saatiin valukuntoon aamupäivästä ja iltapäivällä olikin jo niiden valu. Kun illalla kävimme rouvan kanssa katsomassa työn jälkeä, iski epäusko pintaan. Miten tämä voi näyttää näin pieneltä? Salaa vaimolta otin askelmitan ja totesin, että oikealta tuntuu. Kun ihmettelin asiaa serkkupojalle, joka on rakennusalan ammattilainen, hän lohdutti, että se on ihan normaalia. Isolla tyhjällä tontilla pienet sokkelianturat näyttää vähän harhaan. Perjantaina olikin vuorossa anturamuottien purku ja sokkelilaudoituksen teko. Laudoitus on nykyään esivalmistettujen muottien liittämistä, joten oli kyllä nopeaa toimintaa. Maanantaina oli sokkelinvalu ja tiistaina purettiin muotit pois. Willa Sunttilan kivijalka oli valmis, joten ei muuta kun kohti seuraava työvaihetta. Ja onneksi se sitten myös näyttikin jo paljon isommalta ja oikean kokoiselta.  

WP_20160519_18_12_40_Rich
19.5.2016
WP_20160516_19_15_31_Rich
WP_20160424_18_40_08_Rich
WP_20160502_19_49_49_Rich
Siinä se nyt sitten on!
Nimittäin Willa Sunttila, Janakkalan uusimmalla omakotitaloalueella Kyterissä, ihan kivenheiton päässä Turengin keskustan palveluista.
Tai on siihen vielä vähän matkaan, mutta tälle tontille se nousee, Hippaspolulle.
 
Minä,  Markku Anttila rakennan Willa Sunttilaa yhdessä vaimoni Minna Suni-Anttilan kanssa, jonka syntymäkuntaan Janakkalaan paluumuuttimme 2015 nelihenkiseen perheen voimin. 
Kun aikoinaan menimme, 1999, naimisiin Janakkalan Pyhän Laurin Kirkossa, kysyi häiden aattona vihkipappimme tulevaa sukunimeä. Tähän sanavalmis kaasomme kertoikin, että sukunimeksi tulee uusi yhdistelmäsukunimi, Sunttila. Ihan jonkin verran pappi hämmentyi asiasta ja hän alkoikin luennoimaan, miten se ei nyt ainakaan onnistu ja liian myöhään olette liikkeellä. Nämä asiat kyllä pitäisi miettiä reilusti etukäteen… No; Kaaso päästi papin piinasta ja kertoi, että tulevalle rouvalle on yhdistelmä sukunimi ihan hyvä… Olikin luontevaa, että uusi tuleva kotimme saa kantaa nimeä Willa Sunttila.
 
WillaSunttilan pohja perustuu Jukkatalon talomalliin, IDYLLI I147-12, johon on tehty perheemme haluamat muutokset. Muutoksia kertyikin aikalailla eli kuudennet pohjat olivat sellaiset, että ne  miellyttivät kaikkia perheen jäseniä. Valintamme on muuttovalmis eli tiettyjen pohjatöiden jälkeen talomme rakentaa avaimet käteen Jukkatalo. Alkuvaiheessa mukana oli myös muita toimijoita, mutta pikkuhiljaa valintamme kohdistui Jukkataloon. Eikä varmasti vähiten ammattitaitoisen talomyyjän Seppo Kervisen ansiosta, itse asiassa Jukkatalon auktorisoitu diplomimyyjä, Janakkalainen yrittäjä.
Varsinaisesti talonrakennusprojekti sai alkunsa keväällä 2015:sta. Hyvästä myytävien talojen tarjoomasta huolimatta, ei omalta kodilta tuntuvaa löytynyt, joten rakentaminen alkoi olemaan varsin hyvä vaihtoehto. Lopullinen päätös syntyi kun Janakkalan kunta käynnisti myytävien tonttien -50%:n halpuuttamisen. Hippaspolku 16:sta löytyi ensin Janakkalan kunnan verkkosivuilta ja lopullinen päätös syntyi, kun kävin tapaamassa Janakkalan kunnan maankäyttöinsinööriä, Eija Paturia. Loppukeväästä teimmekin tontista kaupat ja yritin tingata Eijalta vielä Janakkala T-Paidat kaupan päälle. Eija torjuikin mainiosti tingaamisen kertomalla ”…että, ei voi oikein antaa kun tässä on jo tämä alennus”. Mutta saatiin kuitenkin puuntaimi! Mukava ele kunnalta ja lahjakirja odottaakin taimen noutamista Harvialan puutarhalta.
 
Varsinaiset talokaupat solmittiin 8.12.2015, jonka jälkeen käynnistyi lupakuvien piirtäminen. Vaikka toiminta kuvien suhteen olikin varsin jouhevaa Jukkataloilla, niin kyllä se aika vain kului yllättävän nopeasti. Tammikuun loppu tuli ja lupahakemus saatiin kunnan rakennusvalvontaan helmikuun 2016:sta alussa. Ja ei muuta kuin lupakuvia odottelemaan.