Avainsana-arkisto: soitinrakennus

Puutyöverstaasta kuuluu KUMUA

Jos kävit tänä kesänä Ellipsin keikalla, näit lavalla ensimmäiset Turengissa valmistetut KUMU-rummut. Pekka Helasen käsityönä suomalaisesta koivusta suunnittelemat ja valmistamat designrummut eivät muusikoiden keskuudessa esittelyjä kaipaa, niiltä on nähty tänäkin kesänä vähän joka festareilla. KUMUn ja Finlandia Instrumentsin muuton myötä Janakkalaan syntyi ainutlaatuinen soitinrakentamisen keskittymä, jollaista ei toista Suomesta löydy.

– Joo, kyllä täältä saa tätä nykyä soittimet koko bändille, Pekka Helanen sanoo.

Pekka Helanen

Näin se kävi.
Pekan poika, puuseppä Kuura Helanen osti 2017 Turengista 30-luvulla rakennetun betonivalimon, joka myöhemmin oli muutettu Turengin Puunjalostuksen puutyöverstaaksi. Iso tiilitalo oli yksintekijälle vähän turhankin iso ja kallis ylläpidettävä. Helasen perheessä käynnistyi ketjureaktio. KUMU-rummut muuttivat Hämeenlinnasta entisestä kauppakiinteistöstä Turenkiin ja Pekan toinen poika Touko muutti Lammilta oman videotuotantonsa ja perheensä kaupalle, jonka pihapiiriin rakennetaan nyt Pekalle ja hänen Helena-vaimolleen omaa minitaloa.

Samalla oli lähes itsestään selvää, että kaupalla Pekan vuokralaisena ollut Teemu Järvisen kitaraverstas Finlandia Instruments muutti myös Kuuran verstaalle. Teemu rakentaa ja korjaa kielisoittimia, hänen asiakkaitaan ovat mm. Esa Pulliainen & Agents, Costello Hautamäki, Popeda ja Ile Kallio.

Teemu Järvinen

Verstaan ulkokuori ei vielä paljasta mitään siitä valtavasta remontista, mitä sisätiloissa on tehty pitkää päivää.  Nyt talosta löytyy KUMU-rumpujen showroom, rumpujen ja kitaroiden valmistustilat, toimisto- ja vastaanottotilaa sekä täysmittainen puutyöverstas laitteineen ja maalaamoinen. Yläkertaan vie kultaiseksi maalatut portaat ja kaikkialla tuoksuu puu. Tulossa on vielä bändeille treenitila ja äänitysstudio.

Kuura Helanen ja vanhoista ikkunoista tehty väliseinä

Kaikilla kolmella on omat bisneksensä ja kaikki pitävät itsekseen työskentelystä, mutta on mahtavaa kun apua löytyy läheltä.

– Ihan vaan isojen juttujen nosteleminenkin on helpompaa kaksin kuin yksin, ei tartte kun katse, niin toinen tajuaa mitä pitäisi tehdä, miehet nauravat.

Pekka Helanen rakensi ensimmäiset, neliskanttiset pahvikantiset rumpunsa jo kansakoulussa. Keikat rumpalina alkoivat vuonna 1974 ja siitä se sitten lähti, rakkaudesta musiikkiin ja kiinnostuksesta rumpuihin. Tänään KUMU on kansainvälisestikin haluttu ja arvostettu designtuote, joka räätälöidään väriä myöden asiakkaan toiveiden mukaiseksi.


Rumpalin karkkikauppa

Pekka soittaa edelleen useissa kokoonpanoissa, joista janakkalalaisille lienee tutuin Lännentie.

Teemulla on hyvin samantapainen tarina, ensimmäisen sähkökitaran hän teki jo yläasteella. Lukion jälkeen hän pääsi Ikaalisiin opiskelemaan soitinrakennusta ja tajusi, että tästähän voisi tulla ammatti, jossa yhdistyy musiikki ja käsityö. Finlandia Instruments on toiminut yrityksenä jo vuodesta 2001.

Kuura puolestaan kasvoi jo kotona puuntyöstön maailmaan ja soittaa huvikseen hänkin. Kuura osallistuu omien tilaustöidensä ohella myös rumpujen tekemiseen.

Kuura tilavassa ja täysmittaisessa puutyöverstaassa.

Keskivertotyöläinen haluaa yleensä tehdä vapaa-ajallaan jotain ihan muuta kuin oman alansa hommia, toisin kuin musiikin saralla työskentelevät. Jos ei olla töissä, ollaan keikalla soittamassa tai ainakin kuuntelemassa jonkun muun soittoa.  Kotona kasvatetaan levy- tai soitinkokoelmaa ja kuunnellaan musiikkia.

– No musiikistahan ei voi saada tarpeekseen ja soittaminen on parasta mitä voi tehdä, Pekka kuittaa ja jatkaa, että hänelle on intohimo tehdä muusikoille erinomaisia työvälineitä.
Sitä paitsi muusikot ovat tosi mukavia tyyppejä.

Kuuran Tmi
KUMU Rummut
Finlandia Instruments