Avainsana-arkisto: motoristit

Suvirannan portit aukesivat

Vielä reilu viikkoa avajaisten jälkeen ravintola Suvirannan uudet isännät ovat hieman voipuneita ravintolan avaamista edeltäneestä suururakasta ja itse avajaisviikonlopusta. Avajaisissa sai autolle etsiä parkkipaikkaa kaukaa, istumapaikat olivat kortilla ja myyntitiskeille kiemurteli pitkät jonot. Arvio viikonlopun asiakasmäärästä liikkuu tuhansissa.

pojatSuvirannan uudet isännät, Jari Tiitta (vas.) ja Marko Ojanen.

Tätä oli odotettu ja sen huomasi. Kaksi kesää ehti satunnaiset kulkijat käydä kääntymässä ravintolan suljettujen porttien takana ja paikalliset surra paraatipaikalla, Hiidenjoen rannalla sijaitsevan kesäpaikan hiljaiseloa.

–  Saamme edelleen päivittäin kiitoksia siitä, miten mahtavaa on, että Suviranta on taas auki. Olihan sekin käsittämätöntä seurata miten vasta avattujen Facebook-sivujen tykkääjämäärä paukahti yhtäkkiä lähes kolmeentuhanteen, Jari Tiitta kertoo.

– Avajaisissa oli niin paljon väkeä, ettei me kyllä yhtään enemmästä oltaisi selvitty, Marko Ojanen jatkaa.
rakennus

Asiakkaille avajaiset näyttäytyivät letkeän kuumana kesäiltana, josta saattoi nauttia kylmän juoman kera, mutta isännillä oli vähän muitakin murheita kuin pitkät jonot.

– Eihän alkuperäiset sähköt kestäneet meidän nykyistä keittiölaitemäärää, yksi sai melkein koko ajan päivystää sulakekaapilla ja ennen kuin sekin selvisi, miksei mikäkin laite toimi!

– Ja loka-auto piti tilata tontille, kun kaksi vuotta käyttämättömänä olleet viemärit tukkeutuivat.

joki

Avajaisrumbaa oli edeltänyt viikkojen työ, Marko hoiti paperisotaa ja Jari riehui tontilla: siivosi, raivasi ja rakensi.

– Tuosta tanssipaviljongistakin kertyi lavallinen poisheitettävää romua.

– Anniskeluoikeudet ja niiden myötä juomakuormat saatiin nippa nappa avajaisiin, miehet kertaavat hektisiä hetkiä.

Nyt on rauha maassa, miljöö kesäisen kaunis ja homma pyörii 7 täyspäiväisen ja lukuisten extratyöntekijöiden avulla.

– Halusimme palauttaa Suvirantaan sen alkuperäinen hengen, johon liittyi olennaisesti upeat istutukset ja kukat.

Suvirannan perusti aikanaan 1990-luvulla Heikki Sampo, jonka turenkilaiset tuntevat myös puutarhastaan. Sieltä on – tietenkin – nyt tontille ja ruukkuihin istutetut kesäkukat.

tiski

Jari Tiitalla on kotoisa olo tiskin takana. Miehen ravintolahommat alkoivat 80-luvulla.

Tänä keväänä Suvirannan kiinteistön osti Milko Tuominen, jolla on monipuolisia suunnitelmia alueen kehittämiseksi edelleen. Jari Tiitta ja Marko Ojanen, pitkän linjan ravintola-ammattilaiset ja ystävät pyörittävät ravintolatoimintaa.

Legendaariset, satoja moottoripyöräharrastajia koonnet motoristitorstait palaavat Suvirantaan, uutta ovat tiistaiset karaoketanssit ja sub-lautojen sekä kanoottien vuokraus. Elävää musiikkiakin kuullaan, iskelmä- ja tanssimusiikkipainotteisesti. Tänä kesänä lavalle nousee mm. Tauski.

erja2

Luontomatkailuyrittäjä ja Yrittäjien puheenjohtaja Erja Niemelä iloitsee avautuneesta ravintolasta muiden janakkalalaisten tapaan.

Ruokalistalla on pääpaino tuttuun tapaan hampurilaisissa, mutta lounastakin on tarjolla. Ja tietenkin kahvia ja munkkeja.

– Suunnitelmissa tai ainakin haaveissa on vielä yksi isompikin kesätapahtuma, Marko sanoo.

Tykkää!