Avainsana-arkisto: eläimet

Enemmän tilaa elämälle – ja eläimille

Turenkilainen Anna Huikari ihmettelee iltaisin vieläkin, mitä tekisi kaikella vapaa-ajallaan.

Luulisi, ettei vapaa-aikaa juuri jää, sillä päivätyön lisäksi Annalla on kotona hoidettavanaan omakotitalo pihoineen sekä koira, kissa, kani, marsuja, akvaario sekä kolme islanninhevosta.

Mutta se ei ole paljon mitään verrattuna viime kesään, jolloin Anna vielä pyöritti ystävänsä Saara Suutarlan kanssa sivutoimenaan 14 hevosen ratsastustallia. Ja pyörittäisi edelleen, ellei vuokratallin kaivosta olisi loppunut vesi. Se ei yksinkertaisesti riittänyt niin monelle hevoselle eikä tulevasta talvesta olisi enää selvitty vesisäiliöiden kanssa. Kun uutta paikkaa ei löytynyt, toiminta sellaisenaan piti purkaa.

Nyt Anna tarjoaa kotoaan käsin pienimuotoisemmin erilaisia elämyshetkiä islanninhevosten kanssa niin naperoille, noviiseille kuin kokeneemmille ratsastajille. Maastopolut upeisiin harjumaisemiin lähtevät suoraan kotipihalta.

Hevoset olivat yksi syy, mikä sai espoolaisen Annan muuttamaan Hämeeseen, ensin miesystävänsä luo Parolaan ja kaksi vuotta sitten yhdessä Turenkiin, kun sieltä löytyi just sellainen talo kuin pitikin; sopivan hintainen, suhteellisen uusi, isolla tontilla eikä naapureita ihan kyljessä kiinni.

– Kaipasin enemmän tilaa itselleni ja eläimilleni, mulla oli silloin kotona kaksi isoa koiraa ja kaneja ja sain ihan tarpeekseni viiden neliön pihastani, Anna kertaa muuton syitä.
Oman talliyrityksen myötä hevosetkin sai omaan talliin.

Eikä muutto kaduta, päinvastoin; intohimoisen puutarhaharrastajan ja miniviljelijän sekä eläinrakkaan heppahöperön elämä Janakkalassa on nyt just sellaista mitä lähdettiin hakemaan. Bonuksena kaupan päälle tuli ihanat naapurit traktoreineen. Heistä on ollut korvaamatonta apua.

26 vuotta Espoossa asuneelle katuvalojen puute on vieläkin ihmetyksen aihe, muttei mikään puute. Syysiltoina lähdetään maastoon otsalampun kera ja haastattelun aikoihin kuutamo hoiti homman mallikelpoisesti.

– Arvostan sitä, että kaikki tarvittava on lähellä. Koti on maalla ja silti ihan lähellä kauppoja, moottoritietä ja työpaikkaa, Hämeenlinnan Visamäessä myyntiassistenttina työskentelevä Anna listaa.

Espoossa asuvat perhe ja ystävät ovat edelleen helposti halattavissa, vajaan tunnin matkan päässä.

– Täällä tuntuu tapahtuvan paljon, kaikkeen ei ehdi mitenkään vaikka olemme aika aktiivisia. Ostoskeskusten joulumarkkinat ei ole mun juttu ollenkaan, mutta Laurinmäen joulunavauksessa käytiin. Kesällä retkeiltiin joella ja tiedostan, että monta kivaa paikkaa on vielä näkemättä kun omissakin nurkissa on vielä koluamista.

Janakkalaan on moni muukin hevosharrastaja päätynyt muuttamaan ruuhka-Suomesta, tallipaikat ovat pääkaupunkiseutua edullisemmat, laitumet isoja ja ympärillä tilaa ratsastaa.

– Täällähän on hevosharrastajalle tarjolla kaikkea mahdollista vaikkei omaa hevosta olisikaan; on esteratsastusta, koulua, issikoita, maneeseja, ratsuttajia, valmentajia ja ratsastuskouluja, Anna luettelee.
Ja talleja, melkeinpä joka tallin ikkunasta näkyy jo seuraava talli.

frostagloss.fi