WP_20180319_12_50_29_Pro

My Linen hyvinvointipolulla on asiakkaan hyvä olla

Kun Janakkalan Yrittäjät ry nimesi turenkilaisen My Line fysioterapia ja liikunnan vuoden 2017 yritykseksi, yrittäjä Teemu Saarinen virnisti kiivenneensä asemaansa sananmukaisesti reittä pitkin.

Ja näin se kävi:

Teemun ja Maijun tavoitteena on asiakkaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Teemun ja Maijun tavoitteena on asiakkaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Fysioterapeutti Maiju Saarinen oli vuodesta 1997 saakka tarjonnut fysioterapiapalveluita ja kiertänyt ympäri kuntaa vetämässä jumppia Turengin Fysiopiste –nimellä. Työkeikka vei Kiipulaan, missä hän tapasi talon fysioterapeutin, Teemun. Paitsi että pari rakastui, Teemu ryhtyi vuonna 2002 ensin iltatöinään ja lopulta kokopäiväisesti pitämään vastaanottoa Marjutin yrityksen tiloissa.

Kahden kimpasta lähti pikkuhiljaa kasvamaan nykyinen My Line fysioterapia ja liikunta, joka avautui Janakkalan Osuuspankin mahdollistamalla tuella ja kannustuksella uusissa tiloissa 2010.

– Se oli ihan hullua aikaa!, Maiju ja Teemu huokaavat vieläkin.

Tilojen remonttia tehtiin viime minuuteille, jotta kuntosali saatiin auki ja ryhmäliikunnat alkamaan luvatussa ajassa.

– Meillä oli myyjä, joka oli ennakkoon hankkinut 250 jäsenyyttä pelkkien havainnekuvien avulla. Olimme kaikille luvanneet henkilökohtaisen kuntosaliohjelman, joita teimme personal trainer Kirsi Roosin kanssa päivätolkulla liukuhihnalta.

– Ja kun tuntien varausohjelman oli luvattu avautuvaksi, ohjelma kaatui.

Vaikka MyLine saikin lentävän lähdön, ensimmäiset vuodet olivat taloudellisesti vaikeita ja moneen kertaan oli pysähdyttävä miettimään mitäs nyt.

Yrittäjät tekivät kaiken mahdollisen itse, sillä seurauksella että Teemu vastoin omia opetuksiaan ei enää liikkunut, nukkunut eikä syönyt järkevästi, vaan teki vain ja ainoastaan yötä myöden töitä.

Vuonna 2013 rumba pysähtyi. Teemu sai aivoinfarktin.

– Oli se kova paikka, niin henkilökohtaisesti kuin yrityksen kannalta. Mutta sen myötä tajusin, ettei nämä työt tekemällä lopu.

Työkuormaa kevennettiin palkkaamalla lisää henkilökuntaa ja siinä kävikin niin, että pikkuhiljaa yritystoiminta alkoi muuttua kannattavaksi.

– Nyt voi jo nukkua yönsä levollisesti.

Nykyään MyLine työllistää 7 vakituista henkilöä, joista kaksi on ammatinharjoittajia sekä kymmenisen tuntiohjaajaa. Syksyllä 2017 MyLine uusiutui uudemman kerran, uudella ilmeellä ja uusin ajatuksin. Muutosta edesauttoi yrityksen pääsy Kanta-Hämeen KasvuOpeniin, liiketoiminnan sparrausohjelmaan.

Koko ammattilaistiimi: Teemu, Anssi Pirttilä, Jukka Wlasoff, Jenni Mälkki, Kirsi Roos, Maiju ja Eve Mäenpää
Koko ammattilaistiimi: Teemu, Anssi Pirttilä, Jukka Wlasoff, Jenni Mälkki, Kirsi Roos, Maiju ja Eve Mäenpää

– Se oli kyllä hyvä, asiantuntijoiden kanssa pääsi kirkastamaan omia ajatuksiaan.

Ne ajatukset kirkastuivat hyvinvointipoluksi. Toimintatavaksi, jossa asiakkaille ei yksinomaan myydä kuntosalikorttia, vaan hänen hyvinvoinnistaan; kehosta ja liikunnasta huolehditaan suurella sydämellä myös fysioterapian ja erityisesti fasciamanipulaation keinoin.

Fysioterapeutti Jukka Wlasoffin asiakkaana Hannu Nyman
Fysioterapeutti Jukka Wlasoffin asiakkaana Hannu Nyman

– Aina kun meille tulee uusi asiakas, hänelle tarjotaan jäsenyyden hintaan kuuluva kartoitus, jossa fyysinen toimintakyky pisteytetään ja pisteiden perusteella suositellaan jatko. Jatko voi olla räätälöidyn kuntosaliohjelman kanssa suoraan salille tai jos tuki- ja liikuntaelinhäiriötä löytyy, niin liikkumaan ohjatusti vasta fysioterapian kautta.

Asiakkaasta huolehditaan myös pitkin matkaa. Crm-järjestelmästä kukin MyLinen asiantuntijoista näkee, kenen ohjauksessa kukin on milloinkin ollut ja matka pääsee jatkumaan saumattomasti.

Hyvinvointipolku syntyi pieleen menneistä liikuntakokemuksista.

– Olen liian monta kertaa nähnyt tilanteen, että lääkäri patistaa potilaansa kuntosalille, tämä tulee ja ryhtyy itsekseen treenaamaan. Mutta jos kehossa on toimintahäiriö, jota ei ensin korjata, liikunta ei paranna vaan pahentaa tilannetta, Teemu kuvaa.

Jokainen tietää, että liikunta on terveellistä, mutta Teemu lisää asiaan yhden aspektin lisää.

– fyysisen harjoittelun myötä jää myös henkiselle kehittymiselle tilaa.

www.myline.fi