Niemet ja IlvesPIENI

Lammintien Elämyspiha valloittaa

Moni Lammintietä ajava katsoo toisenkin kerran pihaa tien varressa muutaman kilometrin päässä Turengista. Puutarha on täynnä värikkäitä puu- ja metalliveistoksia. Lähimpänä tietä seisoo viisihenkinen rokkibändi. Puutarhasta löytyy yhteensä satakunta veistosta. Pihan omistajat Erkki ja Marja Niemi ovat halunneet toteuttaa lapsille ja lapsenmielisille elämyksellisen maksuttoman pihan.

Pihalla voi myös pelata Fortunaa golfpalloilla, leikkiä sähköjunalla, kiivetä ison kiven päälle, kaataa keiloja tai heittää renkaita. Aarteita voi etsiä neljällä eri radalla.

bändi ja pihaa taustallaPIENI

Erkki Niemi teki aluksi bändin hanurinsoittajan, sitten vähitellen syntyivät muut hahmot. Bändin vierestä löytyy myös kitara ja mikrofoni, joitten avulla kävijä saa itsekin osallistua musisointiin.

– Lapsena minulla ei ollut paljoakaan leikkikaluja eikä jouluna aina lahjoja. Nyt eläkkeellä olen ottanut sen takaisin ja leikin sydämeni kyllyydestä. Haluan myös järjestää lapsille tilaisuuksia leikkiä, sanoo Niemi.

toteemista osaPIENI

Pylväästä kaiverretun toteemin taustalle kävijät voivat kirjoittaa nimensä.

Kaikki ovat tervetulleita Elämyspihaan. Niemet jopa lupaavat tarjota kahvit tai mehut kaikille tulijoille. Erkki Niemi sanoo pitävänsä suurena rikkautena erilaisten ihmisten tapaamista ja heidän kanssaan tarinoimista. Eniten vierailijoita pihassa käy kesäisin, keskikesällä päivittäin. Eri maista tulevia turistejakin on pistäytynyt ja heidän kanssaan Erkki on kommunikoinut elekielellä sekä piirtämällä.

Roope AnkkaPIENI

 

Erkki Niemi on tehnyt useita Aku Ankan hahmoja. Roope Ankan raaka-aine on metalli.

Erkki on puuhannut puu- ja metalliveistostensa kanssa viitisentoista vuotta. Elämäntyö metallialalla on takana ja aikaa riittää harrastuksiin. Tällä hetkellä hahmoja on noin sata.

– Ensimmäinen puutyöni oli Retun auto, Erkki muistelee.

– Sain idean katsoessani Kivisiä ja Sorasia televisiosta. Retun auto on nyt valitettavasti jo lahonnut, jäljellä on vain toinen akseli ja pyörät. Jotkut vierailijat käyttävät sitä painonnostotankona.

Niemi harrastaa lisäksi myös säästöpossujen ja useiden muiden tavaroiden keräilyä. Jotkut puistossa käyneet ovatkin lähettäneet kiitokseksi säästöpossun, joka on mukava lisä yli 700 säästölippaan kokoelmaan.

Hansu lepääPIENI

Puun alla lepäilevä Hansu on yksi kävijöiden suosikeista. Jotkut pihassa vierailleet lapset ovat lähettäneet Erkille ja Marjalle piirustuksiaan. Mummo Ankan apulainen Hansu esiintyy monessa piirustuksessa.

KiipeilykiviPIENI

Kiipeilykivellä lapset voivat testata tasapainotaitojaan.

haitarinsoittajatyttöPIENI

Haitarinsoittajatyttö oli Niemen ensimmäisiä töitä puistoon.

Erkki ja Marja Niemi kuninkaanistuimellaPIENI

Uusimman puuveistoksen Niemi teki veitikka silmäkulmassa kuten monet muutkin työnsä. Puiston isäntä ja emäntä esiintyvät kuninkaallisina.

Pepin hevonen Pikku-UkkoPIENI

Peppi Pitkätossun hevosen Pikku-Ukon selkään ratsastamaan on nostettu monta lasta ja autettu isompiakin.

Juna ja asema

Junarata maisemineen viehättää lapsia ja aikuisia kovasti.  Poutasäällä sähköveturin voi laittaa vetämään junaa.