ilmari

Hallakorven taiteilijakodissa

– Olen minä sen verran sekopää, että kun jokin idea tulee, sitä kohti kuljetaan tavalla tai toisella kunnes ollaan perillä, kuvanveistäjä Ilmari Gryta kuvailee tapaansa työskennellä.

Samantapainen ajattelu lienee johdattanut Grytan kuvanveistäjävaimonsa Meri Peuran kanssa Janakkalan Hallakorpeen, minne he ovat rakentamassa kotia sekä työtiloja entisen maatilan rakennuksiin.

– Asuimme Riihimäellä ja kummallakin oli oma työhuone toisaalla, kun ryhdyimme haaveilemaan omasta paikasta, missä voisi yhdistää kodin ja työskentelyn.

ilmaria

Hallakorven paikka täytti kaikki vaatimukset sopuhintaan ja on kaiken lisäksi lähellä kaikkea sitä mitä pitääkin; sukulaisia ja Etelä-Suomen gallerioita ja museoita.

Kahden vuoden jälkeen entisestä saunarakennuksesta on hioutunut rouheiden hirsiseinien reunustama kodikas pieni koti ja navettaan rakentuu pikkuhiljaa hulppeat työtilat. Kaupan päälle tuli uudenlainen pihanhoidon rytmittämä elämäntapa ja tähtitaivas.

– Katuvalojen ulottumattomissa näkee niin revontulet kuin tähtitaivaan.

Joskus tavallinen arkiaamu tarjoaa pysähdyttävän hetken, kun keväisellä postilaatikkoreissulla yli lentää muuttomatkalla oleva kurkiparvi.

houlapenkki

Navetanvintillä on tilaa työskennellä – tosin helteellä on kuuma ja pakkasella kylmä. Varsinaiset työtilat valmistuvat vähitellen navetan puolelle

Ääntä ja liikettä

Ilmari Grytan molemmat vanhemmat Radoslaw Gryta ja Maija Vainonen ovat myös kuvataiteilijoita. Leningradissa tavannut pariskunta asui ensiksi Puolassa, missä Ilmarikin syntyi, mutta asettui pian pojan syntymän jälkeen Suomeen.

Ilmarin taiteilijan tie on kulkenut Oriveden opiston kuvataidelinjan kautta Kuvataideakatemiaan, mistä hän valmistui 2008.

– Suuntauduin aika pian kuvanveistoon, missä oma tekemisen kieleni on löytynyt pitkälti liikkeen kautta.

Tämän päivän kuvanveiston kenttä on hyvin laaja niin käsitteiltään, materiaaleiltaan kuin työmenetelmiltäänkin. Myös Gryta ja Peura synnyttävät veistoksia niin puusta, metallista, paperista kuin vaikka mehiläisvahasta. Grytalta löytyy perinteisiä pronssiveistoksiakin, mutta yhä useammin teoksiin liittyy liikettä, valoa, ääntä tai videota. Sattumanvaraisesti mutta loputtomasti uusia muotoja synnyttävä moottoroitu teos hypnotisoi helposti katsojan paikoilleen.

– Mistä vaan! Gryta vastaa klassikkokysymykseen, mistä hän saa inspiraationsa. Kasvimaan kääntämisestä, musiikista, yhteiskunnan tapahtumista. Olennaisinta luomistyössä on kyky heittää ajatukset vapaalle.

Matka ideasta valmiiseen työhön on pitkä, tekniset ratkaisut vaativat joskus enemmän ajatus- kuin fyysistä työtä, eikä lopputulos luultavasi koskaan ole juuri sellainen kuin ensimmäinen ajatus.

meri

Meri Peuran seuraavaan näyttelyyn on valmistumassa paperinen verho.

Kahden kuvataiteilijan huushollin voisi helposti kuvitella taiteellisten tahtojen taistelukentäksi, mutta vieraalle välittyy taiteilijapariskunnasta harmoninen kuva.

– Se, että myös puoliso on kuvataiteilija, on suuri henkinen ja konkreettinen tuki, toista voi sparrata luomistyössä mutta yhtälailla auttaa vaikka näyttelyn ripustuksessa, Gryta kuvaa.

– Ja toinen ymmärtää kun sanoo, etten tänään ostanutkaan leipää, mutta ostin kilon hartsia. Tämä kun ei ole mitään isotuloisten ihmisten hommaa.

Saapuvat ja lähtevät lähikuva

Teos Saapuvat ja lähtevät  pohtii ajan merkitystä. Kellonajat vaihtuvat aikataulunäytöllä sattumanvaraisesti. Jokaisella ihmisellä on syntymäaika ja kuolinaika sekä niiden välissä loputon määrä muita määriteltyjä kellonaikoja. Gryta käsittelee usein teoksissaan aikaa, ihmisen luomaa käsitettä, joka liittyy voimakkaasti ihmisen käyttäytymiseen ja sen kautta ihmisen luomaan maailmaan.

Kuvat: Luiza Lehtinen (ei teoskuva)