Janakkalan jugendhuvilassa on helppo palata 1800-luvulle

” Wadenissa yhdistyivät teoreettinen älykkyys ja käytännön toimintatarmo muodostaen yhdessä ehtymättömän energialähteen. Kaikilla niillä elämän aloilla, joihin hän kohdisti työpanoksensa, hänen toimintansa oli uraauurtavaa, perustavaa laatua ja hänen työnsä tuotti pysyviä tuloksia oli sitten kysymyksessä sähkö tai puhelimet, riistanhoito tai kennelkerhot. “

Näin kuvataan suurliikemies, hovineuvos Daniel Johan Wadenia ( s. 1850 -1930), joka liittyy Janakkalan historiaan enemmän kuin ehkä monikaan tietää. Wadenia on sanottu Suomen puhelintoimen isäksi, jonka ansiosta puhelin kaukopuhelinyhteyksineen ja sähkövalaistus levisivät Suomeen. Taustaltaan Waden oli filosofian maisteri, joka opetti mm. kieliä, mutta hän oli myös insinööritaitoihin laajasti perehtynyt lennätinlaitoksen virkamies, sekä innovatiivinen yrittäjä, joka nerokkaasti ymmärsi tarttua uuden teknologian mahdollisuuksiin. Wadenin vuonna 1876 Helsinkiin perustama sähköliike lienee ollut alan ensimmäisiä ja ensimmäisenä hän myös ryhtyi valmistamaan puhelimia, vain vuosi sen jälkeen kun Alexander Graham Bell oli esitellyt keksintönsä.

Waden oli perustamassa myös lukuisia paikallisia puhelinyhtiöitä, kuten mm.Turengin Telefooniosakeyhtiötä vuonna 1911.

Waden oli myös luonnonystävä ja innokas metsästyksen harrastaja ja se hänet toi Janakkalaan.

Jugend1

Vuonna 1884 hän osti Turengista Vähähiiden maatilan ja rakennutti sinne suuren, koristeellisen jugendhuvilan, Tapiolan. Koristeellisin yksityiskohdin somistettu, pieteetillä rakennettu punahonkainen hirsihuvila kalustettiin tyylihuonekaluin ja täydennettiin taide-esineillä.

kukao

Waden vuokrasi metsästysmaikseen mm. Harvialan kartanon maat ja koska metsästys vaati koiria, koirille rakennettiin oma koirala ja koiralan yläkertaan koirien hoitajapariskunnalle asunto. Vaikka Waden vietti Tapiolassa ensi alkuun vain vapaa-aikaansa, maatila pyöri täysipainoisesti; oli navetta, karjaa ja karjanhoitajia, pesutupa, aittoja ja talonmiehen asunto. Riistalinnuille rakennettiin talvisuojaksi ja ruokintapaikaksi oma lintulato. Paitsi Suomen sähköistymisessä, Wadenilla oli vahvasti sormensa pelissä myös riistanhoidon ja metsästyskoirien kasvatuksen uraauurtavassa kehittämisessä.

jugend2_large

Maatilan Waden myi 1910, mutta hän jätti huvilan ympärille suuren tontin. Waden asui Tapiolassa vakituisesti vuodesta 1903 aina kuolemaansa, vuoteen 1930 saakka. Wadenin ja hänen sammuneen sukunsa hauta sijaitsee Tarinmaan hautausmaalla.

Sittemmin Tapiola on toiminut mm. Kalpalinnan majatalona, mutta nykyään se on Inkeri Ojanperän koti. Hän osti huvilan edesmenneen miehensä Eeron kanssa 1980luvulla. Molemmat opettivat työkseen ruotsia ja saksaa, Eero Turengissa ja Inkeri Hämeenlinnan tyttölyseossa.

DSC_0318

– Mieheni oli innokas metsästäjä ja häntä kiehtoi talon historia, Inkeri muistelee aikoja, jolloin he etsivät uutta kotia perheelleen.

Tapiola otti omakseen aivan eri tavalla kuin tavallinen talo. Elämä isossa 350 neliön talossa on ollut kaikkine remontteineen, lämmityksineen ja pihoineen työteliästä, mutta samalla suunnattoman antoisaa.

2018-04-06 09.48.54

Rakennukset on inventoitu maakunnallisesti merkittäviksi ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi. Kaksikerroksisessa talossa on lukuisia huoneita ja niissä 11 upeaa kaakeliuunia. Jo pelkästään sisustamiseen Ojanperät paneutuivat antaumuksella etsiessään huutokaupoista taloon sopia kalusteita, sillä lähes kaikki Wadenilta jäänyt irtaimisto oli aikanaan myyty.

olohuone

Kun taloon tänään astuu, voisi hyvin kuvitella palaavansa 1800-luvulle. Talo on täynnä viehättäviä, puhdasveristä jugendin muotokieltä puhuvia yksityiskohtia, puuleikkauksia, kattopaneeleja, lyijylasi-ikkunoita, uunien kaakeleita ja boordimaalauksia.

jugend3_large

– Upeata täällä on myös valo, aurinko kiertää taloa koko päivän ja tulee vuorotellen sisään eri ikkunoista, Inkeri kuvailee. Hän harmittelee sitä, että heidän muuttaessaan naapurustossa olisi vielä ollut ihmisiä, jotka elivät Wadenin aikaan, mutta silloin omat kädet olivat niin täynnä töitä, ettei kyselemiseen tuntunut olevan aikaa.

Kun Eero menehtyi vuonna 2009, Inkerin mielessä ehti käydä, miten hän uskaltaa isossa talossa asua yksin.

– Mutta sanoin itselleni, että mitä minä täällä pelkäisin enkä ole ikinä pelännytkään, yhtään mitään.

Inkerin lapset ovat jo pitkään patistaneet äitiään helpomman elämän ääreen, kotiin, jossa ei tarvitse lämmittää lukuisia uuneja, tehdä lumitöitä ja hoitaa pihaa.

– Nyt olen päätynyt samaan. Tätä kaikkea tulee ikävä, hän huokaa haikeana ja silittää upeita uunin kaakeleita.

2018-04-06 09.51.09

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähteet: Eero Tammisen kotiarkisto

Lue lisää Jugendista