Kirjastoauton matkassa

Talvisena helmikuun iltapäivänä hyppään kirjastoauton kyytiin tänä vuonna 20 vuotta täyttävän Janakkalan pääkirjaston edestä. Kuljettajana on tällä kertaa Tommi Toivanen, joka on toiminut tässä tehtävässään viisi vuotta. Ajovuoroja hänellä on aina kaksi viikkoa kerrallaan ja sitten kaksi viikkoa töitä kirjastossa. Kirjastoauton kuljettajia on Janakkalassa yhteensä kolme.

kirjastoa0165

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Tervakosken kirjasto, josta kyytiin tulee palautettuja kirjoja, uutuuksia, sekä asiakkaiden tilaamia kirjoja. Kirjalaatikot näyttävät minun silmiini hirvittävän painavilta, kun ne joutuu yksin nostamaan ylös linja-autoon, mutta Toivanen nostaa niitä ilmeisesti oikealla tekniikalla kun ei suostu valittamaan nostelun raskautta.

Tammirannan pysäkille ei asiakkaita tule ollenkaan, mutta seuraavalla etapilla, joka on päiväkoti Lumikellojen kohdalla, kiipeää autoon innokkaita pikku lainaajia äiteineen. “Nyt ei lainata niin monta kirjaa tällä kertaa, kun niitä edellisiäkin on vielä palauttamatta”, opastaa äiti pientä kirjojen ystävää. Äiti puolestaan etsii kirjaa ystävänpäivään liittyen. Koulujen ja päiväkotien väki ovat kirjastoauton suurin lainaajajoukko. Kouluvuorot ovatkin erikseen, niitä ajetaan parin tunnin jaksoissa aamupäivisin ja silloin kirjastoautossa onkin kaksi kirjaston työntekijää, kun huisketta ja lainaajia on niin paljon.

kirjastoauto_2

Suomessa, joka on kirjastopalveluiden käyttäjien määrässä kärkikastia koko maailmaa ajatellen, alkoi “liikkuvan kirjaston” historia jo vuosina 1913-1914. Kirjoja kuljetettiin silloin hevosen vetämissä kärryissä. Sota keskeytti toiminnan ja sotien välissä liikkuvan kirjaston palvelut oli tarkoitettu lähinnä kirjastonhoitajille, jotka saattoivat valita  kirjoja omien kirjastojensa kokoelmiin. Vasta 50-luvulla kirjastoautotoiminta Suomessa vakiintui ja 60-luvulla laki toi kirjastoautot valtionavun piiriin. Janakkalan ensimmäinen kirjastoautokin aloitti toimintansa jo 1969.

Seuraavaksi auto kääntyy Vähikkälää kohti, missä Vipukorven pysähdyspaikka sijaitsee keskellä vähän vanhempaa janakkalalaista asuinaluetta. Siellä ensimmäinen asiakas jo odotteleekin kirjapino kainalossaan ja hänen vanavedessään pyrähtää autoon kolme innokasta pientä lainaajaa. Kohta väkeä saapuu lisää ja hetkessä kirjastoauto on täynnä elämää. Syön pysähdyksen aikana eväitäni ja pelkään tiputtelevani murusia lattialle. Kysyessäni asiaa kuljettaja kertoo, että he joutuvat pesemään auton ainoastaan ulkopuolelta, siistijä siivoaa sitten sisätilat. 

kirjastoautoa0172

Talvisen päivän alkaessa hämärtää matka jatkuu, tällä kertaa Järvenpäähän, ei sentään Sibeliuksen kotikaupunkiin, vaan Janakkalan Järvenpäähän. Auto kulkee pitkän matkan korpimaisemissa, pelkkiä lumisia puita, ei lainkaan asutusta. Saan kuulla, että seuraavalle pysäkille ajetaan yhden henkilön vuoksi, mitä loistopalvelua! Pysähtymisaika pysäkeillä on keskimäärin 20 minuuttia ja suuri osa kävijöistä on vakioasiakkaita, jotka ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Joillakin pysäkeillä käydään ainoastaan parillisilla, joillakin vain parittomilla viikoilla. Kirjastoauto ajaa reittiään aina juhannukseen asti ja sitten taas koulujen alkamisen aikaan ajo jatkuu

kirjastoauto8

Jänis loikkii tien yli. Rehakan pysäkille tultaessa on jo aivan pimeä. Toivanen toteaa, että tuoltahan se A-P tuleekin ja minäkin näen pimeydessä loistavan otsalampun valon. Totean, että hyvin kuljettaja tuntee asiakkaansa, kun kyseinen mies kohta pimeyden keskeltä ilmestyykin. Mukanaan hänellä on kaksi koiraa, jotka kiltisti jäävät isäntäänsä odottamaan ulos. Tommi Toivanen pitää itse kirjastoauton ajovuorosta enemmän kuin kirjastolla työskentelemistä, ja se onkin helppo ymmärtää, kun katselee vaihtuvia talvisia maisemia.

Nuolialan pysäkin jälkeen seuraa Mäntyniemi. 3-vuotias lainaaja saapuu isänsä kanssa. Pikku Elvi puhuu hyvin selkeästi ja kyselee paljon, kuulee selvästi, että hänelle on luettu paljon ääneen. Hän kommentoi kirjojen sisältöä ja laulaa tapahtumista, joita näkee kuvissa. Kirjastoautotoiminta tuntuu jotenkin hyvin oikeutetulta, kun asiakkaina on tällaisia ihmistaimia, joita ruokitaan kirjallisuudella jo pienestä pitäen.

Kun kirjastoauto suuntaa pääkirjastolle viimeisen etapin, Kauriinkaaren, jälkeen, tuntuu, että aika on kulunut kuin huomaamatta. Ajokierrokseen on kulunut 50-60 kilometriä ja viisi ja puoli tuntia. Mielessäni toivon pitkää ikää tälle toiminnalle, niiden ihmisten takia, joiden luokse liikkuva kirjasto tuo iloa ja virkistystä, vaihtelua, ideoita ja rentoutusta hyvien kirjojen muodossa.

Kuvat: Luiza Lehtinen ja Anna Syväsalmi

 

WordPress › Virhe

Sivustollasi on ollut kriittinen virhe.

Lue lisää virheiden löytämisestä WordPressissä.